Ensin vannoin, etten aio katsoa tätä. Sitten opiskelijalippuja alettiin myydä 15 eurolla. Lisäksi tiesin, että pääosissa on useampikin oikeasti taitava tyyppi... Long story short, löysin itseni katsomosta siskon kanssa, muttemme odottaneet paljoa.
Hyvää: Tärkein ensin. Jari Ahola tarvitsee isompia rooleja. Huutomerkki, huutomerkki, huutomerkki. Olen nyt nähnyt hänet muutamassa keskikokoisessa musikaaliosassa ja olen yhä vakuuttuneempi siitä, että hän on erittäin hyvä laulamaan. Kun vain pääsisi näyttämään sen kunnolla! Toivoin koko musikaalin ajan, että Aholalle olisi suotu muutama biisi enemmän ja Hintsasen Samilla muutama vähemmän - mikä on paljon sanottu, koska myös Hintsanen kuuluu esityksen hyviin puoliin ja on suomen ammattitaitoisimpia, tasalaatuisimpia musikaalinimiä.
Yleisesti ottaen laulajien taso oli oikein hyvä suomalaiseksi tuotannoksi.
Parasta esityksessä oli... yleinen aseistariisuvuus. Minä kerta kaikkaan viihdyin. En muista koskaan taputtaneeni yhtä aidosti mukana. Ja tarttuvuus oli huipussaan: väliajalla ja poistuttaessa väkijoukosta kuului hyräilyä ja hyminää niin tiheästi, että voiton vie kenties vain Les Misérables (jonka väliajalla joka toinen vastaantulija hyräili One Day Morea - sille oli pakko jo nauraa, ja silti välillä huomasi olevansa yksi hyräilijöistä).
Minä nauroin takatukille, neonvärisille toppa-asuille ja puujalkavitseille. Jostain syystä ne eivät aiheuttaneetkaan kivuliasta myötähäpeää, vaan aitoa huvittuneisuutta. Hymyilin korvasta korvaan. Olin pelännyt mauttomuutta, mutta... no. Tämä esitys oli niin tyylitön, että oli jo tyylikäs. Lähdimme teatterista niin esimerkillisen hyvällä mielellä kuin suinkin mahdollista.
Lisäksi on huomionarvoista, että tyylittömyys oli ennen kaikea visuaalista. Esityksen teksti on yllättävän laadukasta. Tämä oli toimivin näkemäni jukeboksimusikaali, ehdottomasti. Muut eivät pääse edes lähelle. Biisit on oikeasti saatu sopimaan juoneen melko saumattomasti. Pahimmillaan ne tuntuvat lievästi päälleliimatuilta (kuten Pepponen suksivarkaus ja sitä seurannut "Suksi, suksi ei luista mihinkään..."), mutta parhaimmillaan syntyy aivan virheetön illuusio siitä, että hahmot todella ilmaisevat lauluilla syvimpiä tunteitaan. Varsinkin alkupuolella juoni toimii hienosti.
Huonoa:
Kai tässä jotain parannettavaakin oli? No, loppua kohti juoni alkoi hidastaa tahtia ja polkea paikallaan, eikä loppu ehkä ollut täysin tyydyttävä. Jotenkin kuvittelin, että enemmän asioita tapahtuisi. Tämä ei kuitenkaan ole vakava virhe. Juoni oli aivan riitävän hyvä. Harvemmin sitä aivan täydellisiä tarinoita näkeekään.
Naispääosan Kaisa Mattilan laulusuoritus oli heikko. Kappaleiden ääniala ei tuntunut sopivan hänelle. Piti laulaa liian korkealta. Se häiritsi.
Manserock-musikaali muutti elämäni?
Vitsailtiin siskon kanssa, että näinhän se on pakko kirjoittaa. Vuonna -85 muutti elämämme. Tämä tuli todistettua, kun automatkalla alkoi Eppujen kappale, emmekä todellakaan vaihtaneet kanavaa. Sen sijaan lisäsimme volyymia ja aloimme jammailla mukana.
Neuvoni on siis: kannattaa harkita antavansa tälle tilaisuuden, vaikka vihaisikin manserokkia. Ehkä se muuttaa sinunkin elämäsi.
