Pakkohan mun on mennä! Toinen hyvä syy on se, etten ole ikinä nähnyt Chicagoa teatterissa. Ei ole ennen tätä oikein kiinnostanut, koska se leffa oli iso pettymys. Enkä ole varma, pidänkö tarinan kylmästä maailmasta... mutta ehkä se on lavalla kivempi. Hyvä, että nyt on syy katsoa."Hyvä." Heh. Tai hassu. En ikinä edes salaa ole kuunnellut Bluen musaa, mutta olen aina jäänyt tuijottamaan niiden videoita, kun tämä jätkä on niin söpö. Lisäksi - tätä ette usko - olen koskettanut häntä. Enkä pelkästään hipaissut. Se tapahtui, kun olin Glasgowssa töissä konserttien paikannäyttäjänä (ja näin vaikka ketä - elämäni paras duuni). Bluen keikalla minut sijoitettin eturivin päähän vahtimaan, ettei lavan eteen yritä hiipiä ihmisiä, joiden paikat ovat kauempana. Tämä Duncan päätti keikan lopulla hypätä alas lavalta ja puoliksi turvakaiteenkin yli täsmälleen vieressäni. Teinityttöjän ryntäyshän siitä tuli, ja massa suorastaan liiskasi minut artistia vasten.
Ei mitenkään pelottavasti. Heh. Ne oli ihan kilttejä teinejä. Mutta voin sanoa, että olen ollut läheisemmässä kontaktissa kansainväliseen julkkikseen kuin iso osa ihmisistä! Suuri ylpeydenaine. Olen melkein sukua julkkikselle jne.
Kun nyt olemme näinkin läheisissä väleissä, tahdon nähdä miehen myös musikalilavalla. Kyllä se keikalla laulaa osasi. (Ja oli livenä vähintään yhtä hyvännäköinen kuin telkkarissa.) Mutta onko sillä nyös näyttelijänlahjoja ja teatteriin sopivaa karismaa? ...no, jos ei, niin ainakin se on nätti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti