(1) Teos:
Musiikki - 3
Juoni ja käsikirjoitus - 3
Aihe ja tunnelma - 3,5
= 9,5 / 15
Cabaret on musikaalina skitsofreeninen. Se alkaa intoa ja pinnallisuutta uhkuvana tarinana 30-luvun syntisestä Berliinistä ja uhoaa saavansa katsojan unohtamaan arkihuolet. Varsinkin väliajan jälkeen tarina muuttuu yhä synkkeneväksi kuvaukseksi Hitlerin ja lähestyvän maailmansodan varjosta. Skitsofreenisuus on tarkoituksellista, ja karnevalistiset numerot muodostavat kontrastin taustalla väijyvän synkän todellisuuden kanssa. Asetelma kuulostaa ehkä vielä vaikuttavammalta kuin se todellisuudessa on. Katsojana en voi olla ajattelematta, että aineksista olisi ollut mahdollista saada irti vielä paljon enemmän - vaikkapa todellinen mestariteos. Kokonaisuudessa on kuitenkin paljon hyvää, ja aina tämä teos isoveljensä Chicagon hakkaa.
Musiikissa minua miellyttävät enemmän sanoitukset kuin sävelmät. Tekstit sisältävät nokkelia riimejä ja kaksimerkityksisyyksiä sekä viehättävän dekadenttia elämänfilosofiaa. Aidosti koskettavia ja viisaita rivejä on säästelty, mutta se lienee tahallinenkin tehokeino kontrastin ja yllätyksen luomiseksi. Toisinaan niitä tulee vastaan.
(2) Toteutus:
Ohjaus + lavastus + efektit - 1
Chicagon nykyversion tavoin tällekin 2000-luvun Kander ja Ebb -versioinnille pamahtaa ykkönen toteutuksesta. Cabaret'n kohdalla vika ei ole niinkään lavastuksessa (joka sinällään olisi noin kolmosen arvoinen - melko pelkistetty, mutta toimiva) kuin ohjauksessa. En kerta kaikkiaan pidä tämän version ohjaajan näkemyksestä. Miksi ihmeessä kuoron pitää olla alasti niinku koko ajan? Tarkoitan kirjaimellisesti alasti (mutta onneksi en kirjaimellisesti koko ajan). Sensuelli seksikkyys on asia erikseen, mutta liiallinen, proosallinen lihan lätinä on häiritsevää ja tarpeetonta (kaikkialla paitsi lopussa, joka kieltämättä on vaikuttava). Kabareenumeroiden viihteellisyys ja dramatiikka vesittyy mahdollisimman halvan ja huonolla tavalla vinksahtaneen pornovaikutelman alle.
Katsojaa sekoittaa myös, että vakavien kohtausten virheettömiin epookkivaatteisiin pukeutunut vanha pariskunta tuntuu esiintyvän aivan eri musikaalissa.
Produktion kokonaisuus ei muutenkaan ole johdonmukainen eikä antoisa. Lavalla tapahtuu usein liian monta asiaa samaan aikaan niin, että huomio kiinnittyy vääriin paikkoihin. Juoni on jätetty epäselväksi poistamalla selittäviä pieniä hetkiä. Lyhyesti sanottuna ohjauksessa ei ole mitään kehumisen arvoista enkä ymmärrä sitä.
(3) Esiintyjät
Laulu - 4
Tanssi - 2
Näytteleminen - 4
= 10 / 15
Ensin lyhyesti tanssista. En oikeastaan voi arvioida sitä, koska koreografia on linjassa ohjauksen kanssa: aivan kauhea ja tyylitön. Esiintyjät lähinnä kourivat toisiaan, eivät tanssi.
Näyttelijöiden laulunlahjoissa ei sen sijaan ole valittamista, ja heidän näyttelijäntaitonsa ylittävät selkeästi West Endin musikaalien keskitason. Amy Nuttall loistaa Sallyna aivan Liza Minellin veroisesti - en keksi mitään parannettavaa. Tyttö osaa sekä laulaa että näytellä kunnolla ja tekee Sallystaan ihastuttavan lapsenomaisen. Myös Fraulein Schneiderin ja Herr Schulzin esittäjät ansaitsevat ylistystä. On aina suuri ilo nähdä aidosti koskettavaa näyttelijäntyötä West End -musikaalissa. (Lontoon lavoilla asetetaan korkeat vaatimukset niin laulu-, tanssi- kuin näyttelijäntaidoillekin, mutta yli-ihmisiä on maailmassa rajallinen määrä ja yleisimmin esiintyjät täyttävät kriteereistä kaksi, mutta eivät kaikkia kolmea. Yleisintä on osata laulaa ja tanssia henkeäsalpaavasti ja näytellä sen verran, ettei katsojaa hävetä. Suomen pienissäkin kaupunginteattereissa näkee parempaa näyttelijäntyötä kuin West End -musikaalissa keskimäärin, mutta vastaavasti laulusuoritukset eivät mahdu edes samalle kartalle. Kaiken voi saada vain harvoin. Parhaiden tähtien kohdalla toki voi.)
Kolme neljästä päähenkilöstä osaa selvästi näytellä. Cliff Bradshaw'n esittäjä Steven Cree saattaa myös osata, mutta sitä emme saa tietää tämän suorituksen perusteella. Skottipojan amerikkalainen aksentti on niin tuskallisen teennäinen, että kaikki muu peittyy sen alle. Hyvin hän kyllä laulaa.
(4) Kokemus:
Laulut jäivät päähän soimaan - 3
Kokemus jäi mieleen elämään - 2
Tahdon nähdä uudelleen - 2
= 7 / 15
Tahdon nähdä uudelleen, kyllä: jonkin toisen, kunnioittavamman, vähemmän naturalistisen version. Tätä en katsoisi toiste kuin ilmaiseksi.
Ihan hyvä fiilis meille silti jäi. Kappaleet jäivät soimaan päähän ja kunhan lihan lätinästä pääsi yli, kokemus oli enemmän miellyttävä kuin ahdistava. (On silti korostettava, että jos alastomuus ja nylkyttäminen järkyttävät jopa suomalaista, niitä on tosiaan käytetty paljon ja turhaan.) En suosittelisi juuri tätä produktiota, mutta Cabaret on näkemisen arvoinen musikaali.
----
Yht. 27,5p.
Kokonaisarvosana: ** ½
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti