Thorin vasara - Turun kaupunginteatteri, 22.09.2007

Hyvää:

Huonoa oli paljon, mutta aloitetaan hyvästä. Laulajien taso oli suomalaiseksi esitykseksi melkoisen kova. Pääosan Vallu Lukka (yllä) oli paras löytö sitten... itse asiassa myöskin Turun teatterin Mika Kujalan (joka ei ikävä kyllä ollut tässä musikaalissa, mutta joka Elisabethissa oli ainoa Suomessa koskaan näkemäni esiintyjä, jonka olisi IHAN suoraan voinut passittaa Lontoon lavalle). Lukka lauloi paitsi miellyttävästi ja vaivattomasti, myös ihastuttavan kirkkaalla, täsmällisellä ja eläytyvällä musikaalityylillä. Näki, että hän oikeesti tajuaa musikaaleista. Ei ole pelkkä laulava näyttelijä. Ja joka sanasta sai selvää. Se on taitolaji.

Myös toisen pääroolin intiaaniprinsessa oli hyvä. Eikä Nylon Beatin Jonnakaan ihan huono ollut, vaikka artikulaatiossa (vai miten "diction" pitää kääntää?) oli parantamisen varaa ja tuttu nasaali pyrki välillä pintaan.

Lavastus oli melkoisen hieno. Kekseliäitä ratkaisuja. Varsinkin eläinhahmot oli toteutettu oivaltavasti. Tuli ihan pikkuisen mieleen Lord of the Ringsin otukset. (Enkä tässä kategoriassa edes vertaa erikseen Suomea ja Suurta Maailmaa. Aika usein Suomessa päästään kekseliäämpiin ja näyttävämpiin ratkaisuihin. Tai, no... täällä tuskin saadaan milloinkaan aikaan mitään Lord of the Ringsin miljoonabudjetin veroista. Mutta sanoisin, että keskivertolavastuksissa ei ole merkittäviä eroja.) Tulishowta oli paljon, ehkä liikaakin. Rahaa ei varmaan ollut poltettu miljoonia, mutta Suomen mittakaavassa merkittävän paljon kuitenkin.

Huonoa:

Siis miten joku on voinut kirjoittaa näin huonon musikaalin?!? Juoni on sillisalaattia ja täyttä dadaa. Katsojalle ei väliaikaan mennessä ole selvinnyt, minne teos on menossa. Punaista lankaa ei ole. Toka näytös pysyy hieman paremmin kasassa, mutta hahmot jäävät silti kaksiulotteisiksi patsaiksi ja kohtaukset irrallisiksi. Teos on ylikunnianhimoinen, sekava kasa viikinkikliseitä ja astraalivaeltelua. Yleensä fiktiossa on kysymys eläydyttävistä ihmiskohtaloista. Tässä sellaisista ei ole jälkeäkään.

Kokonaisuutta täydentää ihanasti maailmanhistorian surkein suomennos. Hommaan on varmaan arpomalla valittu suomen tyylitajuttomin ja ammattitaidottomin kääntäjä (en edes tiedä, kuka, enkä välitä tietää). Sanavalinnat ovat niin ontuvia, että ne aiheuttavat tahattomia naurukouristuksia mitä sopimattomimmissa kohdissa. Puolet ajasta tavuja on väärä määrä musiikkiin nähden, jolloin esiintyjät joutuvat runnomaan rivejä kenkälusikalla paikoilleen. Jos tahtoisin vaihtaa graduni materiaalia, voisin ottaa tämän ja kirjoittaa aiheesta "Näin ei saa kääntää musikaalia". (Kovia sanoja. Anteeksi, jos kääntäjä jostain ihmeen syystä sattuu joskus lukemaan tämän. Mutta mielipiteeni on rehellinen. En vielä koskaan ole kärsinyt käännöksestä näin, ja myös ystäväni, ei-kieliammattilaiset, huomasivat tekstien outouden. Laulettavaksi kääntäminen on oma taiteenlajinsa, eikä siinä tällä kertaa onnistuttu.)

Musiikki ei ole niin pohjanoteeraus kuin teksti ja sen käännös, mutta se on mitäänsanomatonta, vellovaa puuroa. Kyllähän se rock-oopperalta kuulostaa. Teoriassa. Joku on kuunnellut Andrew Lloyd Webberinsä ja yrittänyt pyrkiä samanlaiseen (tervehdys, Phantom of the Opera), mutta ikävä kyllä yritys jää reilusti alle puolitiehen. Kappaleet eivät varsinkaan ensimmäisessä näytöksessä erotu omiksi kokonaisuuksikseen, vaan koko höskä on jatkuvaa sähkökitararäimettä ja joikaamista. Tarttuvus on minimaalista. Hyvän musikaalin kappaleet soivat monta päivää päässä ja unissa. Tämä soi hätäisesti viisi minuuttia teatterista lähdön jälkeen, ja silloinkin vain yksi, lopussa toistettu biisi. Ei vakuuttanut. Yhtään.

Yli kaiken muun minua ihmetyttää, miksi joku on valinnut tämän katastrofin teatterin ohjelmistoon! Toteutuksella siitä on tehty lähestulkoon niin hyvä kuin mahdollista (vaikka vaatesuunnittelijakaverini pitikin viikinkiasuja kamalina), mutta kun ainekset ovat nämä, mitään hyvää ei voinut syntyä. Yritys oli tuhoon tuomittu. Harmi homma.

Mie annan tälle pisteitä myöhemmin. Tuli tällaista tajunnanvirtaa.