Onko Britannialla vihdoin mahdollisuuksia Euroviisuissa?

Following the recent announcement that Andrew Lloyd Webber is penning the UK’s next Eurovision Song Contest entry, rumours are circulating that he may be calling on his oldest and most well-known collaborator – lyricist Tim Rice – to work with him on the song.

(Whatsonstage.com)

Tämä on kiehtova ja ilahduttava uutinen. Sääli tosin, jos Rice valitsee yhteistyön jatkamiselle näin epäkiitollisen median. Euroviisut on mahtava kisa, mutta myös se ainoa paikka, jossa sanoituksilla ei ole edes minulle mitään väliä. (Paitsi ihanissa poikkeustapauksissa, kuten Ranskan viisussa parin vuoden takaa.)

Odotan silti Webberin sävellystä suurella innolla. Ja toivon epärealistisesti, että miehet tästä innostuisivat tekemään uuden yhteisen musikaalin (JOS huhun Rice-puoli on totta). Webber on säveltäjänä nero, mutta luonut kokonaisvaltaisesti laadukkaita teoksia oikeastaan vain Ricen kanssa. Setä on selkeästi täysin kyvytön erottamaan hyviä sanoituksia huonoista, kunhan ne voi sovittaa musiikkiin. Rice taas on minusta neroista neroin sanoittaja ja selkeästi se osapuoli, joka tahtoi tehdä musikaaleja riskialtiista ja kunnianhimoisista aiheista (eikä kissasaduista ja satujunista, prkl).

Vastaus otsikon kysymykseen: Ei varmaankaan. Musikaalit taitavat ikävä kyllä mauttoman camp-huumorin ohella kuulua niiden asioiden kategoriaan, joita Euroopassa arvostetaan laajasti vain Brittein saarilla ja Saksassa. Huoh.

High School Musical - Peacock-teatteri, 23.09. 2008

Hyvää:

Tämä teos on monessa kohtaa aivan hemmetin hauska. Varsinkin ekassa näytöksessä. Se oli suuri positiivinen yllätys. Nauroin vedet silmissä. En tiedä, onko suurin edistys tapahtunut muokattaessa elokuvakässäriä lavamusikaaliksi vai suomennettaessa englanninkielistä lavakässäriä, mutta jossain kohtaa lopputuloksesta on muodostunut monin verroin alkuteosta hykerryttävämpi ja itseironisempi.

Osa hauskuudesta on epäilemättä myös ohjaajan ansiota. Marco Bjurström on jo monesti todistanut lahjansa. Mie tykkään. Homma toimii, ja maanista positiivisuutta huokuu lavalta yksinomaan hyvällä tavalla.

Teoksen nuorista esiintyjistä on saatu paljon irti. Stemmat soivat keskimäärin todella kauniisti ja tanssikin kulkee, jopa akrobatia.

Päänäyttelijät ovat kaksijakoinen juttu. Olin varsinkin alkupuolella erittäin vaikuttunut heidän laulunlahjoistaan. Yasmine Yamajako (Gabriella) on vasta lukiossa eikä siis koulutettu laulaja, mutta ääni oli vahvempi ja kauniimpi kuin monella laulavalla näyttelijällä. Jukka Nylund (Troy) teki vaikutuksen varsinkin Get Your Head in the Gamessa. On todella uskomaton suoritus laulaa noin vahvasti, tasaisesti ja hengästymättä samalla kun keskittyy koreografiaan ja joutuu hyppimään.


Huonoa:

Varsinkin Yamajakon ääni tuntui totaalisesti hajoavan loppua kohti. Kuulosti siltä, että kyseessä oli äänen rasittuminen, ei lahjakuuden puute. Liikaa esityksiä viikossa, liikaa laulua per esitys, ilmeisesti tekniikka sen verran pielessä että ääni väsyy ja muuttuu epäluotettavaksi. (En mie tekniikasta mitään ymmärrä, mutta jos se on kunnossa, West Endin ja Broadwayn esiintyjät voivat vetää kahdeksan esitystä viikossa. Tästä päätellen äänen rasittuminen olis vältettävissä. Näillähän on vieläpä vuorottelumiehitys.)

Teoksen tarina nyt vaan on kauhean korni. Vakavat kohtaukset eivät toimi oikein millään tasolla. Huumori onneksi pelastaa katsojan kerta toisensa jälkeen ahdistuneen myötähäpeän alhosta, mutta ennen pelastusta ahdistus ehtii toisinaan kivuta melkoisiin lukemiin.

Melodraama voisi olla siedettävämpää, jos päähenkilöt olisivat sympaattisia tai samastuttavia. Jotta näin yksiulotteiset henkilöt voisivat olla sitä, näyttelijöiden pitäisi olla karismaattisia ja lahjakkaita muussakin kuin laulussa ja tanssissa. Ikävä kyllä päänäyttelijät ovat hädin tuskin siedettäviä. Lukioikäiseltä tytöltä olisi kai epäreilua odottaa Oscar-suorituksia, mutta silti ahdistuin paperinmakuisesta vuorosanojen lausunnasta. Kirjaimellisesti, lausunnasta. Urgh. Eikä parin välillä ole minkäänlaista kemiaa. Mutta ymmärrän, että jos osiin valitaan lahjakkaimmat ihmiset, olisi vielä kemiakin kaiken päälle melkoinen lottovoitto.

Neutraalia:

Teoksen musiikki ei ole maailmanhistorian parasta, mutta kyllä se asiansa ajaa. Suomennos puheosuuksissa huumorin kannalta melko loistava, mutta olisin karsinut englanninmakuisuutta. Kai se oli tietoinen linjanveto. Sanoitusten suomennokset paikoitellen ahdistavia.

Kannattiko katsoa?

Ehdottomasti. Laadukkaasti esitetty musikaali, josta jäi hyvä olo ja biisit päähän soimaan. Esiintyjien ilo ja into tarttuivat. Viidestä ei-teinistä koostuneen seurueemme reaktio oli yleisesti vahvan positiivinen.

Rebecca - HKT, 11.09.2008

Hyvää:

HKT jatkaa ilahduttavalla laatulinjalla, jonka viimeisin etappi oli The Producers. Sanna Majuria ylistettiin maasta taivaisiin jo Miss Saigonissa (jota en nähnyt, koska asuin ulkomailla). Eipä näköjään suotta. Mahdollisesti paras musikaaliesiintyjä, jota olen tässä maassa kuullut. Ääni on westendmäisen kylmiä väreitä aiheuttava jopa ei-revittelykohdissa ja kantaa nautittavan vaivattomasti ja kevyesti ties miten ylös. I-ha-naa. Majuri voisi tehdä uraa myös ulkomailla.

Sari Ann Moilanen sai veivata musikaalin nimibiisiä monta monituista kertaa, mutta onneksi se luonnistui täydellisesti. Moilanen on aivan loistava, yhtä loistava kuin Majuri, niin kauan kuin biisit sopivat hänen äänialaansa. (Toisin sanoen muutama kohta uhkasi karata liian korkealle. Mutta se on epäkohtana hyvin pieni.)

Rebeccan tarina on kiehtova ja pahaenteinen. Ohjaus toimii ja produktio tuntuu todelliselta suurtuotannolta. Ja suureksi ilokseni tässäkin maassani aletaan vihdoin tajuta, että musikaalissa pitää laulaa kovaa. Perillä ei olla vielä, mutta edistys on rohkaisevaa.

Lyhyesti sanottuna Rebecca on toteutukseltaan niin tasokas, etten ehkä ole parempaa Suomessa nähnyt.

Huonoa:

Yltäisipä itse teos samalle huipputasolle kuin toteutus. Eihän Rebecca huono ole, mutta melodioilta kaipaisin jotain enemmän. Lisäksi Kunze ja Levay haluavat ympätä sähkökitararäimäystä joka väliin silläkin uhalla, että kappaleet ovat sen jälkeen kuin yhdestä muotista valettuja.

Jos teoksen melodiat ja teksti olisivat olleet täysosumia, elämys olisi ollut juuri niin värisyttävä ja elämää suurempi kuin teos tällaisenaankin itsestään tuntui kuvittelevan. Nykyiseen lopputulokseen jäi kuitenkin kaipaamaan vielä sitä jotain, sitä lopullista kirkkainta kipinää. Kouluarvosana olisi kasi puoli.

Kari Arfman vetää hienosti ja riittävällä volyymilla niin kauan kuin äänialaa riittää. Valitettavasti loppupuolen bravuuribiisiin sitä ei aivan riitä, joten biisistä katoaa kärki. Turhautti.

Suomennos?

Välillä teksti sisältää herkullista äänteiden iloittelua. Mutta mihin unohtui uskollisuus kaikkein tärkeimmälle asialle: tavujen määrää ei saa muutella suhteessa musiikin iskuihin (varsinkaan ahtamalla niitä säkeeseen todella selkeästi liikaa), ellei siitä oikeasti riipu henki ja elämä. Sehän muuttaa sävellystä. Herranen aika.

Joko Liisa Ryömä on ahtanut tavuja riveille miten sattuu, tai alkuperäinen saksalainen teksti oli jo valmiiksi sovitettu musiikkiin tökerösti ja Ryömä vain totteli. Mikä nyt sitten onkaan todennäköisempää.

Kannattiko katsoa?

Ehdottomasti. Musikaalia ei tässä maassa tämän paremmin tehdä. (Tai jos tehdään, kertokaa heti, missä.)

Imagine This!

Nyt on pakko sanoa. En edes muista, miksi satuin West Endissä ensi kuussa ensi-iltansa saavan Imagine This -musikaalin verkkosivuille (taisin saada jonkun mainoksen joltain postituslistalta) - mutta HUH. Jos tykkää Les Misérablesista, kannattaa kunnella tätä. (Musiikki alkaa soida automaattisesti, soittimessa nimikappaleen jälkeen vielä neljä muuta.)

Vanha rakas Les Mis sattoi juuri löytää manttelinperijän. Luojan kiitos, tällä jukeboksimusikaalien ja TV-roolitettujen uudelleenlämmittelyjen aikakaudella. Jotain tällaista Marguerite olisi voinut olla, jos musiikki olisi tätä tasoa!

Teos lienee mennen tullen yhtä itkettävä kuin Les Mis (yhyy, ihanaa). En ainakaan keksi ainoaakaan potentiaalisempaa nyyhkytarinaa kuin juutalaiset ghetossa 2. maailmansodassa.

Menestypä nyt sen verran, että ehdin nähdä sinut. Ole kiltti.


Haluaisin vielä tietää, onko läpilaulettu. Jos ei, hieman huonompi homma. Musiikki on kyllä sen tyylistä, että voisi olla läpilaulettu. Fingers crossed.