Hyvää:
Tämä teos on monessa kohtaa aivan hemmetin hauska. Varsinkin ekassa näytöksessä. Se oli suuri positiivinen yllätys. Nauroin vedet silmissä. En tiedä, onko suurin edistys tapahtunut muokattaessa elokuvakässäriä lavamusikaaliksi vai suomennettaessa englanninkielistä lavakässäriä, mutta jossain kohtaa lopputuloksesta on muodostunut monin verroin alkuteosta hykerryttävämpi ja itseironisempi.
Osa hauskuudesta on epäilemättä myös ohjaajan ansiota. Marco Bjurström on jo monesti todistanut lahjansa. Mie tykkään. Homma toimii, ja maanista positiivisuutta huokuu lavalta yksinomaan hyvällä tavalla.
Teoksen nuorista esiintyjistä on saatu paljon irti. Stemmat soivat keskimäärin todella kauniisti ja tanssikin kulkee, jopa akrobatia.
Päänäyttelijät ovat kaksijakoinen juttu. Olin varsinkin alkupuolella erittäin vaikuttunut heidän laulunlahjoistaan. Yasmine Yamajako (Gabriella) on vasta lukiossa eikä siis koulutettu laulaja, mutta ääni oli vahvempi ja kauniimpi kuin monella laulavalla näyttelijällä. Jukka Nylund (Troy) teki vaikutuksen varsinkin Get Your Head in the Gamessa. On todella uskomaton suoritus laulaa noin vahvasti, tasaisesti ja hengästymättä samalla kun keskittyy koreografiaan ja joutuu hyppimään.
Huonoa:
Varsinkin Yamajakon ääni tuntui totaalisesti hajoavan loppua kohti. Kuulosti siltä, että kyseessä oli äänen rasittuminen, ei lahjakuuden puute. Liikaa esityksiä viikossa, liikaa laulua per esitys, ilmeisesti tekniikka sen verran pielessä että ääni väsyy ja muuttuu epäluotettavaksi. (En mie tekniikasta mitään ymmärrä, mutta jos se on kunnossa, West Endin ja Broadwayn esiintyjät voivat vetää kahdeksan esitystä viikossa. Tästä päätellen äänen rasittuminen olis vältettävissä. Näillähän on vieläpä vuorottelumiehitys.)
Teoksen tarina nyt vaan on kauhean korni. Vakavat kohtaukset eivät toimi oikein millään tasolla. Huumori onneksi pelastaa katsojan kerta toisensa jälkeen ahdistuneen myötähäpeän alhosta, mutta ennen pelastusta ahdistus ehtii toisinaan kivuta melkoisiin lukemiin.
Melodraama voisi olla siedettävämpää, jos päähenkilöt olisivat sympaattisia tai samastuttavia. Jotta näin yksiulotteiset henkilöt voisivat olla sitä, näyttelijöiden pitäisi olla karismaattisia ja lahjakkaita muussakin kuin laulussa ja tanssissa. Ikävä kyllä päänäyttelijät ovat hädin tuskin siedettäviä. Lukioikäiseltä tytöltä olisi kai epäreilua odottaa Oscar-suorituksia, mutta silti ahdistuin paperinmakuisesta vuorosanojen lausunnasta. Kirjaimellisesti, lausunnasta. Urgh. Eikä parin välillä ole minkäänlaista kemiaa. Mutta ymmärrän, että jos osiin valitaan lahjakkaimmat ihmiset, olisi vielä kemiakin kaiken päälle melkoinen lottovoitto.
Neutraalia:
Teoksen musiikki ei ole maailmanhistorian parasta, mutta kyllä se asiansa ajaa. Suomennos puheosuuksissa huumorin kannalta melko loistava, mutta olisin karsinut englanninmakuisuutta. Kai se oli tietoinen linjanveto. Sanoitusten suomennokset paikoitellen ahdistavia.
Kannattiko katsoa?
Ehdottomasti. Laadukkaasti esitetty musikaali, josta jäi hyvä olo ja biisit päähän soimaan. Esiintyjien ilo ja into tarttuivat. Viidestä ei-teinistä koostuneen seurueemme reaktio oli yleisesti vahvan positiivinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti