Unohdin edellisen I Dreamed a Dream -tekstin laatiessani laskuista yhden ehdottomista huipuista: Kerry Ellis pystyy mihin vain. Tässä on hänen I Dreamed a Dream -versionsa. Tämä nainen on erityisen vaikuttava siksi, että voi laulaa miten kovaa tahansa kuulostamatta silti yhtään siltä, että huutaa. Käsittämätöntä. (Oikeasti! Kuunnelkaa ja hämmästykää.)
(Videon äänenlaatu ei ole paras mahdollinen, mutta joko se paranee edetessään tai siihen tottuu kummasti. Pystyin erittäin ihan onnellisena kuuntelemaan tämän loppuun. Kuvanlaatu ainakin paranee heti alun jälkeen, kun kuvaaja zoomaa lähemmäs.)
Tähän verrattuna esimerkiksi edellinen Ampil-video on huutoa. Ampilin äänestä tulee silti jollain aivan perustasolla minulle vielä kovemmat kylmät väreet. Mene ja tiedä.
En osaa valita yhtä unelma-Fantinea, koska aidosti hyviä on monta. Useampi suosikeistani kelpaisi unelmamiehitykseeni. Kenties jonain päivänä näen sen täydellisistä täydellisimmän, ja muut lakkaavat kelpaamasta. Sitä odotellessa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste [Musikaalinäyttelijät]. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste [Musikaalinäyttelijät]. Näytä kaikki tekstit
tiistai 7. heinäkuuta 2009
perjantai 3. heinäkuuta 2009
Joanna Ampil: I Dreamed a Dream
Keskusteltiin tuossa Sophian kanssa Les Misérablesista ja Susan Boylesta, minkä seurauksena ajauduin katselemaan hyviä Fantine-suorituksia YouTubesta.
(Ironisinta? Sophian alkuperäinen uutinen oli, että hän juuttui viime Les Mis -kirjoitukseni luettuani katselemaan Les Mis-videoita niin pitkäksi aikaa, ettei ehtinyt lenkillekään. Pakkomielteitä on onneksi muillakin kuin mulla, ja niitä vielä ruokitaan kohtalotovereiden toimesta... ;)
Mun mielestäni Joanna Ampil on kenties kaikkein paras Fantine. Paras livenä näkemäni on Sophia Ragavelas (sama etunimi keskustelutoverin kanssa uskoakseni sattumaa :D), mutta hänestä ei ole YouTubessa yhtään nauhoitusta Fantinena ja vain pari hassua pätkää Eponinena. Muistikuvieni mukaan hänellä on hyvin samanlainen ääni kuin Jo Ampililla, kenties vieläkin heleämpi. Mun mielestäni Fantinen pitää nimenomaan olla hauras ja heleä (kaikkea, mitä tämän kesän juoppo-Fantine ei ollut, grrh).
Tästä I Dreamed a Dreamista on korvissani suhteellisen vaikea pistää paremmaksi. Vaikka olisi se vielä mahdollista... hiukka vähemmän vibraattoa pitkiin ääniin. (Videon alku on musta, mutta kuva alkaa suunnilleen samaan aikaan kuin varsinainen biisikin.)
Olenpa sentään nähnyt Jo Ampilin livenä Jesus Christ Superstarin Maria Magdalenana. Epäkiitollisempi rooli, mutta voi vitsi että on naisella kaunis ääni. Ko. kokemuksesta on jo 12 vuotta (saa minut kuulostamaan ikälopulta, mutta olin tuolloin 16!). Suorituksen voi kuitenkin kuulla myös JCS:n vuoden -96 levytykseltä.
(Ironisinta? Sophian alkuperäinen uutinen oli, että hän juuttui viime Les Mis -kirjoitukseni luettuani katselemaan Les Mis-videoita niin pitkäksi aikaa, ettei ehtinyt lenkillekään. Pakkomielteitä on onneksi muillakin kuin mulla, ja niitä vielä ruokitaan kohtalotovereiden toimesta... ;)
Mun mielestäni Joanna Ampil on kenties kaikkein paras Fantine. Paras livenä näkemäni on Sophia Ragavelas (sama etunimi keskustelutoverin kanssa uskoakseni sattumaa :D), mutta hänestä ei ole YouTubessa yhtään nauhoitusta Fantinena ja vain pari hassua pätkää Eponinena. Muistikuvieni mukaan hänellä on hyvin samanlainen ääni kuin Jo Ampililla, kenties vieläkin heleämpi. Mun mielestäni Fantinen pitää nimenomaan olla hauras ja heleä (kaikkea, mitä tämän kesän juoppo-Fantine ei ollut, grrh).
Tästä I Dreamed a Dreamista on korvissani suhteellisen vaikea pistää paremmaksi. Vaikka olisi se vielä mahdollista... hiukka vähemmän vibraattoa pitkiin ääniin. (Videon alku on musta, mutta kuva alkaa suunnilleen samaan aikaan kuin varsinainen biisikin.)
Olenpa sentään nähnyt Jo Ampilin livenä Jesus Christ Superstarin Maria Magdalenana. Epäkiitollisempi rooli, mutta voi vitsi että on naisella kaunis ääni. Ko. kokemuksesta on jo 12 vuotta (saa minut kuulostamaan ikälopulta, mutta olin tuolloin 16!). Suorituksen voi kuitenkin kuulla myös JCS:n vuoden -96 levytykseltä.
maanantai 29. kesäkuuta 2009
Vielä paljon tärkeämpiä roolitusuutisia!
Aaa! Iiii! Les Misérablesin 25-vuotisjuhlakiertueen Valjean, Javert ja Marius on julkistettu. Earl Carpenter (jonka juuri näimme Mariannen kanssa ja joka oli aikas hyvä), Gareth Gates (kyllä, poppari Gareth Gates)... ja JOHN OWEN-JONES!
En mä noista muista joudu ekstaasiin, mutta jos maailman paras John Owen-Jones palaa Valjeanin rooliin, mun on pakko, pakko, pakko nähdä tämä. JOJ on sanonut, ettei lähiaikoina toista bravuurirooliaan West Endissä, joten olin kuvitellut joutuvani tyytymään halpoihin korvikkeisiin. Olen nähnyt hänet roolissa kerran, ja mies on us-ko-ma-ton. Joka sävelestä tulee kylmät väreet. Ainoa oikea Valjean.
(Jotkut ne väittää, että alkuperäinen Colm Wilkinson on ainoa oikea, ja JOJ hänen paras korvikkeensa. En ole nähnyt Wilkinsonia livenä. 10-vuotis-DVD:llä hänellä on loistava ääni mutta erittäin vahvat maneerit, esimerkiksi ärsyttävä suhiseva ässä. Muutenkin hiukan enemmän vanhan koulun mies. JOJ on minulle täydellinen yhdistelmä klassisen vahvaa laulua ja moderneja musikaalisävyjä... mutta en voi sanoa lopullista mielipidettä kuulematta molempia livenä, eikä Wilkinsonia ehkä enää kuule roolissa livenä, joten unohdetaan kysymys. Kiistattomaksi manttelinperijäksi John Owen-Jones on nyt joka tapauksessa kruunattu: Wilkinson veti 10-vuotisjuhlakonserttia, JOJ 25-vuotisjuhlakiertuetta :)
Ollaan rehellisiä. Olisin mä muutenkin luultavasti halunnut nähdä kiertueen. Se on uusi versio: ohjaus, sovitukset, puvut, lavasteet, kaikki. Asetelma on kutkuttava. Eroja on varmasti kiinnostavaa bongailla. West Endin nykyinen versio ON jo 25 vuotta vanha, joten päivitettävää löytyy. Sitä paitsi uudet sovitukset tuppaavat aina kuulostamaan paremmilta kuin vanhat. Maailman musiikkitrendit kehittyvät, ja sitä kautta vissiin alitajuinen makumme. (Tai tiedä häntä, mutta olen huomattavasti paremmin kotonani esimerkiksi vuonna 1996/2000 sovitetun Jesus Christ Superstarin parissa kuin 70-luvun alkuperäisen.)
Nyt ei ole epäilystäkään siitä, että katson tämän, vaikka henki menisi. Mutta missä?
Cardiff (11.12. 2009 - 16.01.2010)
Manchester (19.01.2010 - 13.02.2010)
Norwich (16.02.2010 - 20.03.2010)
Birmingham (23.03.2010 - 17.04.2010)
Edinburgh (20.04.2010 - 15.05.2010)
+ Pariisi kesällä 2010.
Edinburgh tietysti houkuttelisi. Mun on muutenkin pitänyt mennä taas Skotlantiin. Ja olishan tuo siistiä nähdä Ranskassakin, kotimaassaan ja -kaupungissaan. Mutta saa nähdä. Riippuu ensi kauden matkojeni aikatauluista.
Oli vallan pakko valvoa uutisen parissa. Nyt nukkumaan.
Jäähyväisiksi vielä YouTube-nauhoitus. Paras löytämäni äänentoisto, vaikkei kuvaa olekaan. Kyseessä on BBC:n kiinnostavan, 90-minuuttiseksi leikatun Les Mis -konserttiversion ensimmäiset 10 minuuttia. Mukana on jopa avulias kertoja. Jos ei ole aikaa kuunnella koko kymmenminuuttista, kohdasta 6:55 alkaa "Valjean's Soliloquy" JUURI sellaisena kuin se pitää laulaa.
En mä noista muista joudu ekstaasiin, mutta jos maailman paras John Owen-Jones palaa Valjeanin rooliin, mun on pakko, pakko, pakko nähdä tämä. JOJ on sanonut, ettei lähiaikoina toista bravuurirooliaan West Endissä, joten olin kuvitellut joutuvani tyytymään halpoihin korvikkeisiin. Olen nähnyt hänet roolissa kerran, ja mies on us-ko-ma-ton. Joka sävelestä tulee kylmät väreet. Ainoa oikea Valjean.
(Jotkut ne väittää, että alkuperäinen Colm Wilkinson on ainoa oikea, ja JOJ hänen paras korvikkeensa. En ole nähnyt Wilkinsonia livenä. 10-vuotis-DVD:llä hänellä on loistava ääni mutta erittäin vahvat maneerit, esimerkiksi ärsyttävä suhiseva ässä. Muutenkin hiukan enemmän vanhan koulun mies. JOJ on minulle täydellinen yhdistelmä klassisen vahvaa laulua ja moderneja musikaalisävyjä... mutta en voi sanoa lopullista mielipidettä kuulematta molempia livenä, eikä Wilkinsonia ehkä enää kuule roolissa livenä, joten unohdetaan kysymys. Kiistattomaksi manttelinperijäksi John Owen-Jones on nyt joka tapauksessa kruunattu: Wilkinson veti 10-vuotisjuhlakonserttia, JOJ 25-vuotisjuhlakiertuetta :)
Ollaan rehellisiä. Olisin mä muutenkin luultavasti halunnut nähdä kiertueen. Se on uusi versio: ohjaus, sovitukset, puvut, lavasteet, kaikki. Asetelma on kutkuttava. Eroja on varmasti kiinnostavaa bongailla. West Endin nykyinen versio ON jo 25 vuotta vanha, joten päivitettävää löytyy. Sitä paitsi uudet sovitukset tuppaavat aina kuulostamaan paremmilta kuin vanhat. Maailman musiikkitrendit kehittyvät, ja sitä kautta vissiin alitajuinen makumme. (Tai tiedä häntä, mutta olen huomattavasti paremmin kotonani esimerkiksi vuonna 1996/2000 sovitetun Jesus Christ Superstarin parissa kuin 70-luvun alkuperäisen.)
Nyt ei ole epäilystäkään siitä, että katson tämän, vaikka henki menisi. Mutta missä?
Cardiff (11.12. 2009 - 16.01.2010)
Manchester (19.01.2010 - 13.02.2010)
Norwich (16.02.2010 - 20.03.2010)
Birmingham (23.03.2010 - 17.04.2010)
Edinburgh (20.04.2010 - 15.05.2010)
+ Pariisi kesällä 2010.
Edinburgh tietysti houkuttelisi. Mun on muutenkin pitänyt mennä taas Skotlantiin. Ja olishan tuo siistiä nähdä Ranskassakin, kotimaassaan ja -kaupungissaan. Mutta saa nähdä. Riippuu ensi kauden matkojeni aikatauluista.
Oli vallan pakko valvoa uutisen parissa. Nyt nukkumaan.
Jäähyväisiksi vielä YouTube-nauhoitus. Paras löytämäni äänentoisto, vaikkei kuvaa olekaan. Kyseessä on BBC:n kiinnostavan, 90-minuuttiseksi leikatun Les Mis -konserttiversion ensimmäiset 10 minuuttia. Mukana on jopa avulias kertoja. Jos ei ole aikaa kuunnella koko kymmenminuuttista, kohdasta 6:55 alkaa "Valjean's Soliloquy" JUURI sellaisena kuin se pitää laulaa.
Evan Rachel Wood ja Alan Cumming Spider-Man-musikaaliin
Playbill News: Evan Rachel Wood and Alan Cumming Cast in Spider-Man Turn Off the Dark
Ensimmäiset roolit Bonon & Edgen säveltämään hämismusikaaliin on jaettu (ks. linkki yllä). Evan Rachel "Marilyn Mansonin ex-lapsimorsian" Wood saattaa olla outo ja pelottava, mutta lahjakkuuttaan ei käy kieltäminen. Teki minuun todellisen vaikutuksen Across the Universessa. Tarvitsemme lisää ihmisiä, jotka osaavat tosissaan sekä laulaa että näytellä.
Skotlantilainen Alan Cumming onkin edustanut ko. ryhmää (ja monia muitakin ryhmiä :P) jo kauan. Sekä lavojen että elokuvien karismaattinen konkari.
Onko väärin, että alan olla aika innoissani? Kaksi minulle rakasta asiaa, musikaalit ja supersankarit, yhdistyvät ensi kertaa. Ja U2:n musa on potentiaalisesti todella hyvä juttu. Hyviä esiintyjiä. Hui sentään.
Eri asia, milloin mä tämän näen. Broadwaylle on tarkoitus mennä taas syksyllä, mutta tää saa ensi-iltansa vasta keväällä. Huoh. Katsotaan.
Ensimmäiset roolit Bonon & Edgen säveltämään hämismusikaaliin on jaettu (ks. linkki yllä). Evan Rachel "Marilyn Mansonin ex-lapsimorsian" Wood saattaa olla outo ja pelottava, mutta lahjakkuuttaan ei käy kieltäminen. Teki minuun todellisen vaikutuksen Across the Universessa. Tarvitsemme lisää ihmisiä, jotka osaavat tosissaan sekä laulaa että näytellä.
Skotlantilainen Alan Cumming onkin edustanut ko. ryhmää (ja monia muitakin ryhmiä :P) jo kauan. Sekä lavojen että elokuvien karismaattinen konkari.
Onko väärin, että alan olla aika innoissani? Kaksi minulle rakasta asiaa, musikaalit ja supersankarit, yhdistyvät ensi kertaa. Ja U2:n musa on potentiaalisesti todella hyvä juttu. Hyviä esiintyjiä. Hui sentään.
Eri asia, milloin mä tämän näen. Broadwaylle on tarkoitus mennä taas syksyllä, mutta tää saa ensi-iltansa vasta keväällä. Huoh. Katsotaan.
tiistai 21. huhtikuuta 2009
Legally Blonde + Sheridan Smith + Duncan James = <3
Yeah! Sheridan Smith ja Duncan James tähdittävät Lontoon Legally Blondea ensi talvena.
Tästä on huhuttu jo pari kuukautta, mutten uskaltanut hihkua ennen virallista uutista.
Mun täytyy näköjään lähteä Lontooseen joulu-tammikuussa. Nykyään musikaaleista ei koskaan tiedä, kaatuvatko viikossa vai kahdessa, ja sanoisin, ettei tämä teos aiheensa puolesta ole mikään taattu brittihitti. ;) Mutta nyt on semmoinen esiintyjäyhdistelmä, etten aio missata.
Tai no, voihan tämä pärjätäkin. Broadwaylla meni hyvin. Kyseessä on ilmeisesti hauska, energinen paketti, ja kuulemani biisit ovat tarttuvia. Niistä on näyte esityksen sivuilla, mutta se on vielä Broadwaylta. (Ennen kuin taas aletaan huokailla, että pitikö satunnaisesta komediasta tehdä musikaali, totean, että enemmistö musikaaleista, myös monet parhaat, perustuvat muihin teoksiin. Jostain syystä musikaali taidemuotona toimii niin. West Side Story perustuu Romeoon ja Juliaan, Rent La Bohémeen ja My Fair Lady puhenäytelmään Pygmalion, jonka muuttamista musikaaliksi pidettiin tarpeettomana raiskaamisena, mutta katsokaa lopputulosta. Jos siis halutaan tehdä kevyt komediamusikaali, miksei pohjaksi saisi ottaa kevyttä komediaa?)
Uskallan toivoa esitykseltä hauskuutta varsinkin nyt, kun Smith on mukana. Nainen todisti Little Shop of Horrorsissa olevansa lois-ta-va komedienne ja laulaja. Smith on täydellinen valinta rooliin ja tehnee esityksestä 103 % hauskemman. Odotukseni ovat todella korkealla.
Ja Duncan James..? No, sitä voisi paremman puutteessa katsella esimerkiksi maalaamassa seinää. Siinä se :D Viis roolisuorituksesta. Mutta kyllä se laulaa osaa, ja olen iloinen, että se tuntuu Chicago-vierailunsa jälkeen aidosti tykästyneen musikaalimaailmaan ja haluavan tehdä tätä. Veikkaan, että sen nimi vetää muutamankin naisen katsomoon, mikä on aina plussaa alalle.
Tästä on huhuttu jo pari kuukautta, mutten uskaltanut hihkua ennen virallista uutista.
Mun täytyy näköjään lähteä Lontooseen joulu-tammikuussa. Nykyään musikaaleista ei koskaan tiedä, kaatuvatko viikossa vai kahdessa, ja sanoisin, ettei tämä teos aiheensa puolesta ole mikään taattu brittihitti. ;) Mutta nyt on semmoinen esiintyjäyhdistelmä, etten aio missata.
Tai no, voihan tämä pärjätäkin. Broadwaylla meni hyvin. Kyseessä on ilmeisesti hauska, energinen paketti, ja kuulemani biisit ovat tarttuvia. Niistä on näyte esityksen sivuilla, mutta se on vielä Broadwaylta. (Ennen kuin taas aletaan huokailla, että pitikö satunnaisesta komediasta tehdä musikaali, totean, että enemmistö musikaaleista, myös monet parhaat, perustuvat muihin teoksiin. Jostain syystä musikaali taidemuotona toimii niin. West Side Story perustuu Romeoon ja Juliaan, Rent La Bohémeen ja My Fair Lady puhenäytelmään Pygmalion, jonka muuttamista musikaaliksi pidettiin tarpeettomana raiskaamisena, mutta katsokaa lopputulosta. Jos siis halutaan tehdä kevyt komediamusikaali, miksei pohjaksi saisi ottaa kevyttä komediaa?)
Uskallan toivoa esitykseltä hauskuutta varsinkin nyt, kun Smith on mukana. Nainen todisti Little Shop of Horrorsissa olevansa lois-ta-va komedienne ja laulaja. Smith on täydellinen valinta rooliin ja tehnee esityksestä 103 % hauskemman. Odotukseni ovat todella korkealla.
Ja Duncan James..? No, sitä voisi paremman puutteessa katsella esimerkiksi maalaamassa seinää. Siinä se :D Viis roolisuorituksesta. Mutta kyllä se laulaa osaa, ja olen iloinen, että se tuntuu Chicago-vierailunsa jälkeen aidosti tykästyneen musikaalimaailmaan ja haluavan tehdä tätä. Veikkaan, että sen nimi vetää muutamankin naisen katsomoon, mikä on aina plussaa alalle.
maanantai 16. maaliskuuta 2009
American Idolia, taas.
Älkää käsittäkö väärin: kyse ei nyt oikeastaan ole siitä, että pitäisin Adam Lambertia maailman ihanimpana. Ainakaan vielä ei miehen esiintyminen ole saanut sydäntäni sykkimään erityisen nopeasti. Mutta tuomareiden kehut ovat! Sydänparka on pakahtua ilosta ja ylpeydestä joka kerta kun Adamin äänialaa hehkutetaan kuin maailmassa ei olisi koskaan nähty vastaavaa. Tällä kertaa Kara sanoi sen laulaneen nuotteja, joita hän ei ollut tiennyt olevan olemassakaan. (Kaikki ylistivät, mutta juuri Kara tuntuu keskittyvän äänialaan.) Go, musikaaliammattilaiset!
Eikö musiikin ammattilainen tosiaan ole moista koskaan kuullut? Itselleni tuli vahvat musikaalitakaumat samaisista vahvoista korkeista äänistä. Muuten Adam kyllä yrittää olla laulamatta liikaa musikaalitekniikalla, ja varmasti hyvä niin.
Black or White on uusin kappale. Seuraan kisaa muutoin Suomen telkkarista, mutta oli pakko hakea Youtubesta jo etukäteen tämä esitys. Tarkoittamani vahva korkea ääni esimerkiksi kohdassa 1.21.
Vertailukohdaksi se, mitä Adam on tähän asti työkseen tehnyt, eli Wicked, Dancing Throuhg Life. (Mies oli L.A:n produktion vara-Fiyero. Fiyero on show'n miespääosa.) Aika hauskaa :D Filmatut lavashow't näyttävät aina aika dorkalta ja ylivedetyltä, älkää välittäkö siitä. Sama esiintyminen voi näyttää teatterissa täysin luontevalta.
Eikö musiikin ammattilainen tosiaan ole moista koskaan kuullut? Itselleni tuli vahvat musikaalitakaumat samaisista vahvoista korkeista äänistä. Muuten Adam kyllä yrittää olla laulamatta liikaa musikaalitekniikalla, ja varmasti hyvä niin.
Black or White on uusin kappale. Seuraan kisaa muutoin Suomen telkkarista, mutta oli pakko hakea Youtubesta jo etukäteen tämä esitys. Tarkoittamani vahva korkea ääni esimerkiksi kohdassa 1.21.
Vertailukohdaksi se, mitä Adam on tähän asti työkseen tehnyt, eli Wicked, Dancing Throuhg Life. (Mies oli L.A:n produktion vara-Fiyero. Fiyero on show'n miespääosa.) Aika hauskaa :D Filmatut lavashow't näyttävät aina aika dorkalta ja ylivedetyltä, älkää välittäkö siitä. Sama esiintyminen voi näyttää teatterissa täysin luontevalta.
torstai 18. syyskuuta 2008
Musikaalimeemi... eiku mikä tää nyt oli?
Sain Mariannelta musiikkimeemin.Vastauksiksi päätyivät seuraavat viisi musikaalivideota. Kopsaan ne pääblogista, koska tämä on oiva tilaisuus esitellä Internetin ihmemaan tarjontaa musikaalifanille.
Sheridan Smith:Somewhere That's Green musikaalista Little Shop of Horrors. Olen kuunnellut tätä ihan älyttömästi. Videossa ei näy oikeastaan mitään, mutta äänen kuuleminen riittää. (Vaikka eihän Internetin äänentoisto välitä melkein mitään. Teatterissa jokaisesta pitkästä sävelestä tuli uskomattomat kylmät väreet.) Tiedoksi myös, että Smith itki kappaleen lopussa vuolaasti aitoja kyyneleitä, kuulemma joka esityksessä. Toivoisin, että ne näkyisivät videossa. Luokittelen tämän naisen ylimaallisen hyväksi. (Kunnon lauluosa alkaa johdannon jälkeen 1.27.)
Tähän videoon tykästyin täysin sattumalta. Laulaja on Alli Mauzey, joku Broadwayn Glindoista. Kappale Popular, musikaali siis luonnollisesti Wicked. Minusta tässä tytössä ruumiillistuu musikaalitähtien ylimaallinen lahjakkuus. (Pitch perfect on relevantti termi. Saati sitten nuo komediennen lahjat!)
Lee "Joseph" Mead & Connie "Maria" Fisher: All I Ask of You. Olen ollut pakotettu katsomaan tämän useaan kertaan yksinomaan Leen hypnoottisen esiintymisen vuoksi. Laulamaan hän on vain riittävän hyvä, ei laisinkaan ylimaallisen hyvä (vaikkakin livenä olin hiukan toista mieltä... mahtavat kylmät väreet), mutta tuon paremmin ei voi kappaleeseen eläytyä. Hän uskoo joka sanan. Jos joku sattuisi laulamaan minulle noin ja katsomaan noin, menettäisin tajuntani.
Äänentoistoltaan Internetin paras Les Misérables -toisinto: vuoden 2007 Broadway-tuotannon miehitys esittää TV-ohjelmassa kappaleet Bring Him Home (aika hyvä Valjean tää Alexander Gimanigi) ja finaalin, aka Do You Hear the People Sing (reprise). Finaaliosuudesta tulee lähes yhtä hyvät kylmät väreet kuin teatterissa, jos kääntää nupit kaakkoon. Lievä jenkkiaksentti tuntuu oudolta, mutta onhan heillä toki oikeus laulaa sillä. Tätä ei kyllä voi kuunnella usein, ettei teatterielämys mene pilalle. Mutta syksyn löytö.
Kun rehellisesti mietin tällä hetkellä eniten kuuntelemiani videoita (eli niitä peräänkuulutettuja syksyn hittejä), joudun myöntämään, että olen joutunut Lee-koukkuun. Olen tuijottanut alla olevaa videota to-del-la monta kertaa elääkseni uudelleen West End Liven 2008. Parempi osa on jälkimmäinen biisi Close Every Door (Lloyd Webberin parhaita sävellyksiä, minusta). Olin siis itse paikalla tässä suorituksessa, ja kun loppuräimäys alkoi (n.7.15), kylmät väreet olivat huimat. Varsinkin a cappella -kohdassa.
Tämä suosimani versio särkee kovissa äänssä (puiston äänentoistolaitteet eivät tod. särkeneet), mutta valitsen sen silti ylitse muiden, koska... tässä tapauksessa tarkat lähikuvat ovat selkeästi uskollista äänentoistoa tärkeämpiä. ;)
Ehdin äsken kehua Leen eläytymistä, mutta tämä on pohjanoteeraus. On silminnähden hemmetin vaikea eläytyä kuolemanvakavaan kappaleeseen, kun yleisö kirkuu sellaisissa kohdissa kuin "do what you want with me". Heh. Heh. (Vaikka se jatkuu "hurt me and laugh at me"!) Mutta jätkä iskee myös oma-aloitteisesti silmää yleisölle. Ei se edes yritä alkupuolella. Mut se on silti niin ihana...
Aargh. Olin onnellisen immuuni koko Lee-kuumeelle, ennen kuin näin jätkän livenä. Nyt harkitsen vakavasti, ehtisinkö vielä piipahtaa West Endissä ennen kuin se jättää Josephin roolin 10. tammikuuta. Tämmöistä meillä tällä kertaa.
Sheridan Smith:Somewhere That's Green musikaalista Little Shop of Horrors. Olen kuunnellut tätä ihan älyttömästi. Videossa ei näy oikeastaan mitään, mutta äänen kuuleminen riittää. (Vaikka eihän Internetin äänentoisto välitä melkein mitään. Teatterissa jokaisesta pitkästä sävelestä tuli uskomattomat kylmät väreet.) Tiedoksi myös, että Smith itki kappaleen lopussa vuolaasti aitoja kyyneleitä, kuulemma joka esityksessä. Toivoisin, että ne näkyisivät videossa. Luokittelen tämän naisen ylimaallisen hyväksi. (Kunnon lauluosa alkaa johdannon jälkeen 1.27.)
Tähän videoon tykästyin täysin sattumalta. Laulaja on Alli Mauzey, joku Broadwayn Glindoista. Kappale Popular, musikaali siis luonnollisesti Wicked. Minusta tässä tytössä ruumiillistuu musikaalitähtien ylimaallinen lahjakkuus. (Pitch perfect on relevantti termi. Saati sitten nuo komediennen lahjat!)
Lee "Joseph" Mead & Connie "Maria" Fisher: All I Ask of You. Olen ollut pakotettu katsomaan tämän useaan kertaan yksinomaan Leen hypnoottisen esiintymisen vuoksi. Laulamaan hän on vain riittävän hyvä, ei laisinkaan ylimaallisen hyvä (vaikkakin livenä olin hiukan toista mieltä... mahtavat kylmät väreet), mutta tuon paremmin ei voi kappaleeseen eläytyä. Hän uskoo joka sanan. Jos joku sattuisi laulamaan minulle noin ja katsomaan noin, menettäisin tajuntani.
Äänentoistoltaan Internetin paras Les Misérables -toisinto: vuoden 2007 Broadway-tuotannon miehitys esittää TV-ohjelmassa kappaleet Bring Him Home (aika hyvä Valjean tää Alexander Gimanigi) ja finaalin, aka Do You Hear the People Sing (reprise). Finaaliosuudesta tulee lähes yhtä hyvät kylmät väreet kuin teatterissa, jos kääntää nupit kaakkoon. Lievä jenkkiaksentti tuntuu oudolta, mutta onhan heillä toki oikeus laulaa sillä. Tätä ei kyllä voi kuunnella usein, ettei teatterielämys mene pilalle. Mutta syksyn löytö.
Kun rehellisesti mietin tällä hetkellä eniten kuuntelemiani videoita (eli niitä peräänkuulutettuja syksyn hittejä), joudun myöntämään, että olen joutunut Lee-koukkuun. Olen tuijottanut alla olevaa videota to-del-la monta kertaa elääkseni uudelleen West End Liven 2008. Parempi osa on jälkimmäinen biisi Close Every Door (Lloyd Webberin parhaita sävellyksiä, minusta). Olin siis itse paikalla tässä suorituksessa, ja kun loppuräimäys alkoi (n.7.15), kylmät väreet olivat huimat. Varsinkin a cappella -kohdassa.
Tämä suosimani versio särkee kovissa äänssä (puiston äänentoistolaitteet eivät tod. särkeneet), mutta valitsen sen silti ylitse muiden, koska... tässä tapauksessa tarkat lähikuvat ovat selkeästi uskollista äänentoistoa tärkeämpiä. ;)
Ehdin äsken kehua Leen eläytymistä, mutta tämä on pohjanoteeraus. On silminnähden hemmetin vaikea eläytyä kuolemanvakavaan kappaleeseen, kun yleisö kirkuu sellaisissa kohdissa kuin "do what you want with me". Heh. Heh. (Vaikka se jatkuu "hurt me and laugh at me"!) Mutta jätkä iskee myös oma-aloitteisesti silmää yleisölle. Ei se edes yritä alkupuolella. Mut se on silti niin ihana...
Aargh. Olin onnellisen immuuni koko Lee-kuumeelle, ennen kuin näin jätkän livenä. Nyt harkitsen vakavasti, ehtisinkö vielä piipahtaa West Endissä ennen kuin se jättää Josephin roolin 10. tammikuuta. Tämmöistä meillä tällä kertaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
