Unohdin edellisen I Dreamed a Dream -tekstin laatiessani laskuista yhden ehdottomista huipuista: Kerry Ellis pystyy mihin vain. Tässä on hänen I Dreamed a Dream -versionsa. Tämä nainen on erityisen vaikuttava siksi, että voi laulaa miten kovaa tahansa kuulostamatta silti yhtään siltä, että huutaa. Käsittämätöntä. (Oikeasti! Kuunnelkaa ja hämmästykää.)
(Videon äänenlaatu ei ole paras mahdollinen, mutta joko se paranee edetessään tai siihen tottuu kummasti. Pystyin erittäin ihan onnellisena kuuntelemaan tämän loppuun. Kuvanlaatu ainakin paranee heti alun jälkeen, kun kuvaaja zoomaa lähemmäs.)
Tähän verrattuna esimerkiksi edellinen Ampil-video on huutoa. Ampilin äänestä tulee silti jollain aivan perustasolla minulle vielä kovemmat kylmät väreet. Mene ja tiedä.
En osaa valita yhtä unelma-Fantinea, koska aidosti hyviä on monta. Useampi suosikeistani kelpaisi unelmamiehitykseeni. Kenties jonain päivänä näen sen täydellisistä täydellisimmän, ja muut lakkaavat kelpaamasta. Sitä odotellessa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Les Misérables. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Les Misérables. Näytä kaikki tekstit
tiistai 7. heinäkuuta 2009
perjantai 3. heinäkuuta 2009
Joanna Ampil: I Dreamed a Dream
Keskusteltiin tuossa Sophian kanssa Les Misérablesista ja Susan Boylesta, minkä seurauksena ajauduin katselemaan hyviä Fantine-suorituksia YouTubesta.
(Ironisinta? Sophian alkuperäinen uutinen oli, että hän juuttui viime Les Mis -kirjoitukseni luettuani katselemaan Les Mis-videoita niin pitkäksi aikaa, ettei ehtinyt lenkillekään. Pakkomielteitä on onneksi muillakin kuin mulla, ja niitä vielä ruokitaan kohtalotovereiden toimesta... ;)
Mun mielestäni Joanna Ampil on kenties kaikkein paras Fantine. Paras livenä näkemäni on Sophia Ragavelas (sama etunimi keskustelutoverin kanssa uskoakseni sattumaa :D), mutta hänestä ei ole YouTubessa yhtään nauhoitusta Fantinena ja vain pari hassua pätkää Eponinena. Muistikuvieni mukaan hänellä on hyvin samanlainen ääni kuin Jo Ampililla, kenties vieläkin heleämpi. Mun mielestäni Fantinen pitää nimenomaan olla hauras ja heleä (kaikkea, mitä tämän kesän juoppo-Fantine ei ollut, grrh).
Tästä I Dreamed a Dreamista on korvissani suhteellisen vaikea pistää paremmaksi. Vaikka olisi se vielä mahdollista... hiukka vähemmän vibraattoa pitkiin ääniin. (Videon alku on musta, mutta kuva alkaa suunnilleen samaan aikaan kuin varsinainen biisikin.)
Olenpa sentään nähnyt Jo Ampilin livenä Jesus Christ Superstarin Maria Magdalenana. Epäkiitollisempi rooli, mutta voi vitsi että on naisella kaunis ääni. Ko. kokemuksesta on jo 12 vuotta (saa minut kuulostamaan ikälopulta, mutta olin tuolloin 16!). Suorituksen voi kuitenkin kuulla myös JCS:n vuoden -96 levytykseltä.
(Ironisinta? Sophian alkuperäinen uutinen oli, että hän juuttui viime Les Mis -kirjoitukseni luettuani katselemaan Les Mis-videoita niin pitkäksi aikaa, ettei ehtinyt lenkillekään. Pakkomielteitä on onneksi muillakin kuin mulla, ja niitä vielä ruokitaan kohtalotovereiden toimesta... ;)
Mun mielestäni Joanna Ampil on kenties kaikkein paras Fantine. Paras livenä näkemäni on Sophia Ragavelas (sama etunimi keskustelutoverin kanssa uskoakseni sattumaa :D), mutta hänestä ei ole YouTubessa yhtään nauhoitusta Fantinena ja vain pari hassua pätkää Eponinena. Muistikuvieni mukaan hänellä on hyvin samanlainen ääni kuin Jo Ampililla, kenties vieläkin heleämpi. Mun mielestäni Fantinen pitää nimenomaan olla hauras ja heleä (kaikkea, mitä tämän kesän juoppo-Fantine ei ollut, grrh).
Tästä I Dreamed a Dreamista on korvissani suhteellisen vaikea pistää paremmaksi. Vaikka olisi se vielä mahdollista... hiukka vähemmän vibraattoa pitkiin ääniin. (Videon alku on musta, mutta kuva alkaa suunnilleen samaan aikaan kuin varsinainen biisikin.)
Olenpa sentään nähnyt Jo Ampilin livenä Jesus Christ Superstarin Maria Magdalenana. Epäkiitollisempi rooli, mutta voi vitsi että on naisella kaunis ääni. Ko. kokemuksesta on jo 12 vuotta (saa minut kuulostamaan ikälopulta, mutta olin tuolloin 16!). Suorituksen voi kuitenkin kuulla myös JCS:n vuoden -96 levytykseltä.
maanantai 29. kesäkuuta 2009
Vielä paljon tärkeämpiä roolitusuutisia!
Aaa! Iiii! Les Misérablesin 25-vuotisjuhlakiertueen Valjean, Javert ja Marius on julkistettu. Earl Carpenter (jonka juuri näimme Mariannen kanssa ja joka oli aikas hyvä), Gareth Gates (kyllä, poppari Gareth Gates)... ja JOHN OWEN-JONES!
En mä noista muista joudu ekstaasiin, mutta jos maailman paras John Owen-Jones palaa Valjeanin rooliin, mun on pakko, pakko, pakko nähdä tämä. JOJ on sanonut, ettei lähiaikoina toista bravuurirooliaan West Endissä, joten olin kuvitellut joutuvani tyytymään halpoihin korvikkeisiin. Olen nähnyt hänet roolissa kerran, ja mies on us-ko-ma-ton. Joka sävelestä tulee kylmät väreet. Ainoa oikea Valjean.
(Jotkut ne väittää, että alkuperäinen Colm Wilkinson on ainoa oikea, ja JOJ hänen paras korvikkeensa. En ole nähnyt Wilkinsonia livenä. 10-vuotis-DVD:llä hänellä on loistava ääni mutta erittäin vahvat maneerit, esimerkiksi ärsyttävä suhiseva ässä. Muutenkin hiukan enemmän vanhan koulun mies. JOJ on minulle täydellinen yhdistelmä klassisen vahvaa laulua ja moderneja musikaalisävyjä... mutta en voi sanoa lopullista mielipidettä kuulematta molempia livenä, eikä Wilkinsonia ehkä enää kuule roolissa livenä, joten unohdetaan kysymys. Kiistattomaksi manttelinperijäksi John Owen-Jones on nyt joka tapauksessa kruunattu: Wilkinson veti 10-vuotisjuhlakonserttia, JOJ 25-vuotisjuhlakiertuetta :)
Ollaan rehellisiä. Olisin mä muutenkin luultavasti halunnut nähdä kiertueen. Se on uusi versio: ohjaus, sovitukset, puvut, lavasteet, kaikki. Asetelma on kutkuttava. Eroja on varmasti kiinnostavaa bongailla. West Endin nykyinen versio ON jo 25 vuotta vanha, joten päivitettävää löytyy. Sitä paitsi uudet sovitukset tuppaavat aina kuulostamaan paremmilta kuin vanhat. Maailman musiikkitrendit kehittyvät, ja sitä kautta vissiin alitajuinen makumme. (Tai tiedä häntä, mutta olen huomattavasti paremmin kotonani esimerkiksi vuonna 1996/2000 sovitetun Jesus Christ Superstarin parissa kuin 70-luvun alkuperäisen.)
Nyt ei ole epäilystäkään siitä, että katson tämän, vaikka henki menisi. Mutta missä?
Cardiff (11.12. 2009 - 16.01.2010)
Manchester (19.01.2010 - 13.02.2010)
Norwich (16.02.2010 - 20.03.2010)
Birmingham (23.03.2010 - 17.04.2010)
Edinburgh (20.04.2010 - 15.05.2010)
+ Pariisi kesällä 2010.
Edinburgh tietysti houkuttelisi. Mun on muutenkin pitänyt mennä taas Skotlantiin. Ja olishan tuo siistiä nähdä Ranskassakin, kotimaassaan ja -kaupungissaan. Mutta saa nähdä. Riippuu ensi kauden matkojeni aikatauluista.
Oli vallan pakko valvoa uutisen parissa. Nyt nukkumaan.
Jäähyväisiksi vielä YouTube-nauhoitus. Paras löytämäni äänentoisto, vaikkei kuvaa olekaan. Kyseessä on BBC:n kiinnostavan, 90-minuuttiseksi leikatun Les Mis -konserttiversion ensimmäiset 10 minuuttia. Mukana on jopa avulias kertoja. Jos ei ole aikaa kuunnella koko kymmenminuuttista, kohdasta 6:55 alkaa "Valjean's Soliloquy" JUURI sellaisena kuin se pitää laulaa.
En mä noista muista joudu ekstaasiin, mutta jos maailman paras John Owen-Jones palaa Valjeanin rooliin, mun on pakko, pakko, pakko nähdä tämä. JOJ on sanonut, ettei lähiaikoina toista bravuurirooliaan West Endissä, joten olin kuvitellut joutuvani tyytymään halpoihin korvikkeisiin. Olen nähnyt hänet roolissa kerran, ja mies on us-ko-ma-ton. Joka sävelestä tulee kylmät väreet. Ainoa oikea Valjean.
(Jotkut ne väittää, että alkuperäinen Colm Wilkinson on ainoa oikea, ja JOJ hänen paras korvikkeensa. En ole nähnyt Wilkinsonia livenä. 10-vuotis-DVD:llä hänellä on loistava ääni mutta erittäin vahvat maneerit, esimerkiksi ärsyttävä suhiseva ässä. Muutenkin hiukan enemmän vanhan koulun mies. JOJ on minulle täydellinen yhdistelmä klassisen vahvaa laulua ja moderneja musikaalisävyjä... mutta en voi sanoa lopullista mielipidettä kuulematta molempia livenä, eikä Wilkinsonia ehkä enää kuule roolissa livenä, joten unohdetaan kysymys. Kiistattomaksi manttelinperijäksi John Owen-Jones on nyt joka tapauksessa kruunattu: Wilkinson veti 10-vuotisjuhlakonserttia, JOJ 25-vuotisjuhlakiertuetta :)
Ollaan rehellisiä. Olisin mä muutenkin luultavasti halunnut nähdä kiertueen. Se on uusi versio: ohjaus, sovitukset, puvut, lavasteet, kaikki. Asetelma on kutkuttava. Eroja on varmasti kiinnostavaa bongailla. West Endin nykyinen versio ON jo 25 vuotta vanha, joten päivitettävää löytyy. Sitä paitsi uudet sovitukset tuppaavat aina kuulostamaan paremmilta kuin vanhat. Maailman musiikkitrendit kehittyvät, ja sitä kautta vissiin alitajuinen makumme. (Tai tiedä häntä, mutta olen huomattavasti paremmin kotonani esimerkiksi vuonna 1996/2000 sovitetun Jesus Christ Superstarin parissa kuin 70-luvun alkuperäisen.)
Nyt ei ole epäilystäkään siitä, että katson tämän, vaikka henki menisi. Mutta missä?
Cardiff (11.12. 2009 - 16.01.2010)
Manchester (19.01.2010 - 13.02.2010)
Norwich (16.02.2010 - 20.03.2010)
Birmingham (23.03.2010 - 17.04.2010)
Edinburgh (20.04.2010 - 15.05.2010)
+ Pariisi kesällä 2010.
Edinburgh tietysti houkuttelisi. Mun on muutenkin pitänyt mennä taas Skotlantiin. Ja olishan tuo siistiä nähdä Ranskassakin, kotimaassaan ja -kaupungissaan. Mutta saa nähdä. Riippuu ensi kauden matkojeni aikatauluista.
Oli vallan pakko valvoa uutisen parissa. Nyt nukkumaan.
Jäähyväisiksi vielä YouTube-nauhoitus. Paras löytämäni äänentoisto, vaikkei kuvaa olekaan. Kyseessä on BBC:n kiinnostavan, 90-minuuttiseksi leikatun Les Mis -konserttiversion ensimmäiset 10 minuuttia. Mukana on jopa avulias kertoja. Jos ei ole aikaa kuunnella koko kymmenminuuttista, kohdasta 6:55 alkaa "Valjean's Soliloquy" JUURI sellaisena kuin se pitää laulaa.
torstai 18. syyskuuta 2008
Musikaalimeemi... eiku mikä tää nyt oli?
Sain Mariannelta musiikkimeemin.Vastauksiksi päätyivät seuraavat viisi musikaalivideota. Kopsaan ne pääblogista, koska tämä on oiva tilaisuus esitellä Internetin ihmemaan tarjontaa musikaalifanille.
Sheridan Smith:Somewhere That's Green musikaalista Little Shop of Horrors. Olen kuunnellut tätä ihan älyttömästi. Videossa ei näy oikeastaan mitään, mutta äänen kuuleminen riittää. (Vaikka eihän Internetin äänentoisto välitä melkein mitään. Teatterissa jokaisesta pitkästä sävelestä tuli uskomattomat kylmät väreet.) Tiedoksi myös, että Smith itki kappaleen lopussa vuolaasti aitoja kyyneleitä, kuulemma joka esityksessä. Toivoisin, että ne näkyisivät videossa. Luokittelen tämän naisen ylimaallisen hyväksi. (Kunnon lauluosa alkaa johdannon jälkeen 1.27.)
Tähän videoon tykästyin täysin sattumalta. Laulaja on Alli Mauzey, joku Broadwayn Glindoista. Kappale Popular, musikaali siis luonnollisesti Wicked. Minusta tässä tytössä ruumiillistuu musikaalitähtien ylimaallinen lahjakkuus. (Pitch perfect on relevantti termi. Saati sitten nuo komediennen lahjat!)
Lee "Joseph" Mead & Connie "Maria" Fisher: All I Ask of You. Olen ollut pakotettu katsomaan tämän useaan kertaan yksinomaan Leen hypnoottisen esiintymisen vuoksi. Laulamaan hän on vain riittävän hyvä, ei laisinkaan ylimaallisen hyvä (vaikkakin livenä olin hiukan toista mieltä... mahtavat kylmät väreet), mutta tuon paremmin ei voi kappaleeseen eläytyä. Hän uskoo joka sanan. Jos joku sattuisi laulamaan minulle noin ja katsomaan noin, menettäisin tajuntani.
Äänentoistoltaan Internetin paras Les Misérables -toisinto: vuoden 2007 Broadway-tuotannon miehitys esittää TV-ohjelmassa kappaleet Bring Him Home (aika hyvä Valjean tää Alexander Gimanigi) ja finaalin, aka Do You Hear the People Sing (reprise). Finaaliosuudesta tulee lähes yhtä hyvät kylmät väreet kuin teatterissa, jos kääntää nupit kaakkoon. Lievä jenkkiaksentti tuntuu oudolta, mutta onhan heillä toki oikeus laulaa sillä. Tätä ei kyllä voi kuunnella usein, ettei teatterielämys mene pilalle. Mutta syksyn löytö.
Kun rehellisesti mietin tällä hetkellä eniten kuuntelemiani videoita (eli niitä peräänkuulutettuja syksyn hittejä), joudun myöntämään, että olen joutunut Lee-koukkuun. Olen tuijottanut alla olevaa videota to-del-la monta kertaa elääkseni uudelleen West End Liven 2008. Parempi osa on jälkimmäinen biisi Close Every Door (Lloyd Webberin parhaita sävellyksiä, minusta). Olin siis itse paikalla tässä suorituksessa, ja kun loppuräimäys alkoi (n.7.15), kylmät väreet olivat huimat. Varsinkin a cappella -kohdassa.
Tämä suosimani versio särkee kovissa äänssä (puiston äänentoistolaitteet eivät tod. särkeneet), mutta valitsen sen silti ylitse muiden, koska... tässä tapauksessa tarkat lähikuvat ovat selkeästi uskollista äänentoistoa tärkeämpiä. ;)
Ehdin äsken kehua Leen eläytymistä, mutta tämä on pohjanoteeraus. On silminnähden hemmetin vaikea eläytyä kuolemanvakavaan kappaleeseen, kun yleisö kirkuu sellaisissa kohdissa kuin "do what you want with me". Heh. Heh. (Vaikka se jatkuu "hurt me and laugh at me"!) Mutta jätkä iskee myös oma-aloitteisesti silmää yleisölle. Ei se edes yritä alkupuolella. Mut se on silti niin ihana...
Aargh. Olin onnellisen immuuni koko Lee-kuumeelle, ennen kuin näin jätkän livenä. Nyt harkitsen vakavasti, ehtisinkö vielä piipahtaa West Endissä ennen kuin se jättää Josephin roolin 10. tammikuuta. Tämmöistä meillä tällä kertaa.
Sheridan Smith:Somewhere That's Green musikaalista Little Shop of Horrors. Olen kuunnellut tätä ihan älyttömästi. Videossa ei näy oikeastaan mitään, mutta äänen kuuleminen riittää. (Vaikka eihän Internetin äänentoisto välitä melkein mitään. Teatterissa jokaisesta pitkästä sävelestä tuli uskomattomat kylmät väreet.) Tiedoksi myös, että Smith itki kappaleen lopussa vuolaasti aitoja kyyneleitä, kuulemma joka esityksessä. Toivoisin, että ne näkyisivät videossa. Luokittelen tämän naisen ylimaallisen hyväksi. (Kunnon lauluosa alkaa johdannon jälkeen 1.27.)
Tähän videoon tykästyin täysin sattumalta. Laulaja on Alli Mauzey, joku Broadwayn Glindoista. Kappale Popular, musikaali siis luonnollisesti Wicked. Minusta tässä tytössä ruumiillistuu musikaalitähtien ylimaallinen lahjakkuus. (Pitch perfect on relevantti termi. Saati sitten nuo komediennen lahjat!)
Lee "Joseph" Mead & Connie "Maria" Fisher: All I Ask of You. Olen ollut pakotettu katsomaan tämän useaan kertaan yksinomaan Leen hypnoottisen esiintymisen vuoksi. Laulamaan hän on vain riittävän hyvä, ei laisinkaan ylimaallisen hyvä (vaikkakin livenä olin hiukan toista mieltä... mahtavat kylmät väreet), mutta tuon paremmin ei voi kappaleeseen eläytyä. Hän uskoo joka sanan. Jos joku sattuisi laulamaan minulle noin ja katsomaan noin, menettäisin tajuntani.
Äänentoistoltaan Internetin paras Les Misérables -toisinto: vuoden 2007 Broadway-tuotannon miehitys esittää TV-ohjelmassa kappaleet Bring Him Home (aika hyvä Valjean tää Alexander Gimanigi) ja finaalin, aka Do You Hear the People Sing (reprise). Finaaliosuudesta tulee lähes yhtä hyvät kylmät väreet kuin teatterissa, jos kääntää nupit kaakkoon. Lievä jenkkiaksentti tuntuu oudolta, mutta onhan heillä toki oikeus laulaa sillä. Tätä ei kyllä voi kuunnella usein, ettei teatterielämys mene pilalle. Mutta syksyn löytö.
Kun rehellisesti mietin tällä hetkellä eniten kuuntelemiani videoita (eli niitä peräänkuulutettuja syksyn hittejä), joudun myöntämään, että olen joutunut Lee-koukkuun. Olen tuijottanut alla olevaa videota to-del-la monta kertaa elääkseni uudelleen West End Liven 2008. Parempi osa on jälkimmäinen biisi Close Every Door (Lloyd Webberin parhaita sävellyksiä, minusta). Olin siis itse paikalla tässä suorituksessa, ja kun loppuräimäys alkoi (n.7.15), kylmät väreet olivat huimat. Varsinkin a cappella -kohdassa.
Tämä suosimani versio särkee kovissa äänssä (puiston äänentoistolaitteet eivät tod. särkeneet), mutta valitsen sen silti ylitse muiden, koska... tässä tapauksessa tarkat lähikuvat ovat selkeästi uskollista äänentoistoa tärkeämpiä. ;)
Ehdin äsken kehua Leen eläytymistä, mutta tämä on pohjanoteeraus. On silminnähden hemmetin vaikea eläytyä kuolemanvakavaan kappaleeseen, kun yleisö kirkuu sellaisissa kohdissa kuin "do what you want with me". Heh. Heh. (Vaikka se jatkuu "hurt me and laugh at me"!) Mutta jätkä iskee myös oma-aloitteisesti silmää yleisölle. Ei se edes yritä alkupuolella. Mut se on silti niin ihana...
Aargh. Olin onnellisen immuuni koko Lee-kuumeelle, ennen kuin näin jätkän livenä. Nyt harkitsen vakavasti, ehtisinkö vielä piipahtaa West Endissä ennen kuin se jättää Josephin roolin 10. tammikuuta. Tämmöistä meillä tällä kertaa.
lauantai 6. syyskuuta 2008
Jesus Christ Superstar vai Les Misérables?
Minun piti tänä aamuna kirjoittaa arvostelu Haminassa näkemästäni Jesus Christ Superstar -produktiosta. Sen sijaan kirjoitinkin näköjään tällaisen. Hupsista.
JCS on hyvä musikaali, kerta kaikkiaan. Nyt sen nähtyäni olen taas täysin kahden vaiheilla sen ja Les Misérablesin välillä. Voittajaa ei löydy. Ne ovat molemmat maailman paras musikaali, minulle. Ja ehkä se on oikein: Les Mis on JCS:n lapsi, maailman toinen Suuri Läpilaulettu Musikaali, luotu Ensimmäisen ja Tärkeimmän innoittamana. (Tästähän JCS toki saa pisteitä - Les Misiä ei edes olisi ilman sitä.)
Les Mis vie pisteet juonenkuljetuksessa kymmenen-nolla, mutta JCS:n tarina on vielä parempi (duh) ja viesti aivosoluja kutkuttavampi. Tim Ricen sanoituksia JCS:ssä on mahdoton voittaa, mutta Les Mis pääsee lähemmäs kuin mikään toinen teos (mikä on käännökseltä käsittämätön suoritus - englannin ylivertaisuus riimittelykielenä täten todistettu).
Musiikit ovat erilaiset, mutta suosikkia on vaikea valita. JCS:n progressiivirock tuntuu luissa ja ytimissä, ja Gethsemane on kauneimpia koskaan sävellettyjä musikaalikappaleita. Les Mis luottaa perinteisempiin soittimiin, joten bassot eivät kumise rintakehässä, mutta toisaalta melodiat ovat ylivertaisen kekseliäitä, moniulotteisia ja tarttuvia. Ää...
Ää... Jos olisi PAKKO valita, nostaisin ehkä Les Misin musiikin vielä piirua ylemmäs, ja koko musikaalin samoin. Jos ei muun niin sen vuoksi, että se saa minut itkemään ja hortoilemaan Lontoon katuja kreikkalaistyyppisessä katharsiseuforiatilassa. JCS:ssä en muistaakseni itkenyt edes Lontoossa. Istuin vain suu auki ja hyperventiloin. (Johtunee tarinan väistämättömän lopun väistämättömästä apaattisuudesta. Kuolema ja Gethsemanen instrumentaali hautajaissoittona. Olo on lopuksi puhdistuneen tyhjä ja mietteliäs - ei liikuttuneen toiveikas ja ylevöityneen euforinen.)
Mutta rakastan molempia. Kovasti. Onneksi ei oikeesti ole pakko valita yhtään mitään.
JCS on hyvä musikaali, kerta kaikkiaan. Nyt sen nähtyäni olen taas täysin kahden vaiheilla sen ja Les Misérablesin välillä. Voittajaa ei löydy. Ne ovat molemmat maailman paras musikaali, minulle. Ja ehkä se on oikein: Les Mis on JCS:n lapsi, maailman toinen Suuri Läpilaulettu Musikaali, luotu Ensimmäisen ja Tärkeimmän innoittamana. (Tästähän JCS toki saa pisteitä - Les Misiä ei edes olisi ilman sitä.)
Les Mis vie pisteet juonenkuljetuksessa kymmenen-nolla, mutta JCS:n tarina on vielä parempi (duh) ja viesti aivosoluja kutkuttavampi. Tim Ricen sanoituksia JCS:ssä on mahdoton voittaa, mutta Les Mis pääsee lähemmäs kuin mikään toinen teos (mikä on käännökseltä käsittämätön suoritus - englannin ylivertaisuus riimittelykielenä täten todistettu).
Musiikit ovat erilaiset, mutta suosikkia on vaikea valita. JCS:n progressiivirock tuntuu luissa ja ytimissä, ja Gethsemane on kauneimpia koskaan sävellettyjä musikaalikappaleita. Les Mis luottaa perinteisempiin soittimiin, joten bassot eivät kumise rintakehässä, mutta toisaalta melodiat ovat ylivertaisen kekseliäitä, moniulotteisia ja tarttuvia. Ää...
Ää... Jos olisi PAKKO valita, nostaisin ehkä Les Misin musiikin vielä piirua ylemmäs, ja koko musikaalin samoin. Jos ei muun niin sen vuoksi, että se saa minut itkemään ja hortoilemaan Lontoon katuja kreikkalaistyyppisessä katharsiseuforiatilassa. JCS:ssä en muistaakseni itkenyt edes Lontoossa. Istuin vain suu auki ja hyperventiloin. (Johtunee tarinan väistämättömän lopun väistämättömästä apaattisuudesta. Kuolema ja Gethsemanen instrumentaali hautajaissoittona. Olo on lopuksi puhdistuneen tyhjä ja mietteliäs - ei liikuttuneen toiveikas ja ylevöityneen euforinen.)
Mutta rakastan molempia. Kovasti. Onneksi ei oikeesti ole pakko valita yhtään mitään.
keskiviikko 20. elokuuta 2008
Lontoon kesän 2008 satoa
Nyt seuraa pikainen arvio jokaisesta Lontoon reissun musikaalista takaperoisessa kronologisessa järjestyksessä.
Les Misérables - West End, 23.06.2008:
Les Mis ON maailman paras musikaali. Tällä katselukerralla varmuuteni siitä vain vahvistui. Sen musiikki on upeaa ja käsikirjoitus täydellinen niin juonenkuljetuksen kuin sanoitustenkin osalta. Rakastan tapaa, jolla teoksen musiikilliset teemat kietoutuvat toisiinsa ja kertautuvat. Tästä musikaalista ei jää päähän soimaan vain yksi pakollinen hittibiisi, vaan kaikki kappaleet soivat päässä sekaisin ja rinnakkain, yksi kutsuu toisen soimaan, loputtomiin.
Show näytti ihmeen hyvältä myös toiselta parvelta. (Tästä päätellen 1. parvi lienee paras paikka katsoa tämä, vaikka yleensä suosin permantoa.) Alemmas ei saanut lippuja miehityksenvaihtoiltaan. Uuden miehityksen jatkava, mutta minulle uusi Valjean (Drew Sarich) on korkeine rock-tenoreineen ikävä kyllä aivan väärä mies päärooliin, mutta muu porukka toimii. Eniten ylistäisin AIVAN huippua Thérnadieria (Jimmy Johnston). Nyt mentiin kirkkaasti yli jopa 10-vuotis-DVD:n huippusuorituksesta. Kovasti pidin myös Cosettesta (Leanne Dobinson), joka lauloi korkean roolinsa ilman oopperatekniikkaa. Se on mahdollista. Tehkää perässä.
Vaikka tunnen juonen, minun ei ole mahdollista katsoa tätä itkemättä. Viimeistään lopun säe "come with me where chains will never bind you" saa minut murtumaan täysin. YRITIN hillitä itseäni (ei liene sivistynyttä nyyhkyttää teatterissa täyteen ääneen), mutta silti kyyneleet valuivat kaula-aukkoon asti. Mutta en ollut yksin. Ympäriltä kuului nyyhkytystä.
Marguerite - West End, 21.06.2008
Samat käsikirjoittajat kuin Les Misérablesissa. Eri säveltäjä. Lopputulos: sairaan hyvä juonenkuljetus ja sanoitukset (myös sanoitusten kääntäjä on sama kuin Les Misissä - minusta on makeeta, että tässä kääntäjää pidetään osana alkuperäistä tiimiä), mutta täysin mitäänsanomaton musiikki. Miksi näin?! Aargh.
Lisäksi olisin vienosti toivonut läpisävellettyä show'ta á la Les Misérables. Tässä musiikkinumerot näyttelevät perinteisempää roolia.
Todella hyvät esiintyjät. Huippuluokkaa. Vakava aihe ja rohkeita suorituksia. Esitys on varmasti aivan väärä valinta ihmisille, jotka eivät pidä Vakavasta Teatterista, vaan haluavat mukanalaulettavan musikaalin. Jos pitää myös Vakavasta Teatterista, tämä on musiikin heikkouksista huolimatta hieno esitys.
Suosittelen tähän täydestä sydämestäni päivälippuja, joita myydään kymmenestä alkaen lippuluukulla. Täydellinen näkymä, £25.
Hairspray - West End, 20.06.2008
Hairspray on minun kirjoissani kenties maailman tarttuvin musikaali. Se on niin hyväntuulinen ja toimiva, että siitä lienee vaikea tehdä huonoa versiota.
Tämä versio oli silti "vain" keskiverto. Vika on lähinnä esiintyjissä. Nuoret tähdet Leanne Jones (Tracy) ja Ben James Ellis (Link) jättivät minut aivan kylmäksi. Karismavajeesta kärsivä Jones vielä miten kuten menetteli, mutta jos minun pitäisi valita, lähdenkö kolmen viikon ankealle erävaellukselle arktisiin oloihin vai kuuntelen uudelleen Ben James Ellisin epävireistä laulua, joutuisin miettimään pitkän tovin. Nautinnon maksimoimiseksi mies myöskin näytteli kuin alakoululainen joulujuhlanäytelmässä. En tajua, miten tuollainen pääsee West End -lavoille.
Paljon pelastivat Michel Ball ja Ian Talbot Tracyn vanhempina. En tiedä, olenko koskaan nauranut teatterissa yhtä paljon. (En vähiten siksi, että yhteisessä numerossaan herrat taisivat mokata jotain, ehkäpä talloa toistensa varpaille. Tämän seurauksena varsinkin Talbotilta petti pokka ja esitys pysähtyi pitkäksi toviksi, kun sekä yleisö että esiintyjät ulvoivat naurusta. Ball ei auttanut asiaa improvisoimalla käsittämättömän hauskoja vuorosanoja, jotka vain lietsoivat näyttelijäkumppanin ja yleisön hysteriaa.)
Hmm. Antaisin tälle kuitenkin vielä toisen tilaisuuden. Esitys oli kuitenkin hyväntuulinen ja poistuin kappaleita hyräillen. Ehkä nuorilla oli huono päivä. Mieluiten silti odotan niin kauan, että nuoret esiintyjät vaihtuvat ensin.
Lord of the Rings - West End, 19.06.2008
Olen niin iloinen, että ehdin vielä nähdä tämän. Harvoin jos koskaan olen kokenut maagisempaa tunnelmaa. En voi kylliksi ylistää tätä Theatre Royal, Drury Lanen satumaista produktiota, joka nyt on surullisesti sulkenut ovensa. Se oli maailman kallein musikaalituotanto, mutta rahat eivät menneet hukkaan.
Istuin toisessa rivissä, mikä ei enää ollut aivan ihanaa näin valtavassa teatterissa. Koreografian kokonaiskuva hajosi. Toisaalta näin kyllä kaiken aivan läheltä - ja pääsin kokemaan elämäni intensiivisimmän tuulikone-elämyksen. Balrogin ja Gandalfin taistelun lämmin helvetintuuli on nimittäin niin voimakas, että sen kuulemma tuntee ylimmällä parvella asti. Tämä tarkoittaa sitä, että toisen rivin katsojien posket lepattavat, näkökenttä peittyy lentäviin paperilehtiin ja Balrog häämöttää AIVAN yläpuolella. Elämys oli niin kiihdyttävä, että valojen syttyessä ensimmäiset rivit kääntyivät silmät pyöreinä tuntemattomienkin lähimmäisten puoleen ja ylistivät esitystä nauraen ja pudistellen konfettia yltään. Se oli aivan mahtavaa.
Heikkouksia edelleen Frodon kurkkuääni (vaikka muuten hän on kieltämättä oikein hyvä - varsinkin läheltä totesin suorituksen taidokkuuden) ja Aragorn, joka laulaa rumasti eikä osaa miekkailla.
Wicked - West End, West End, 19.06.2008
Wicked on viime vuosien kuumin show, ja se näkyy niin teatterin ulkoasussa kuin lavallakin. Esiintyjät ovat huippujen huippujen huippuja. Alexia Khadime (Elphaba) ei ole vain hyvä. Hän on kevyesti Carey/Houston/Leona Lewis -hyvä, eikä tämä ole liioittelua. Lisäksi hän osaa näytellä äänellään ja kehollaan ja hallitsee lavaa karismallaan. Juuri hänenlaisiaan ovat West Endin parhaat yli-ihmiset. Myöskään Dianne Pilkingtonin Glinda ei jää kauas taakse. Oliver Tompsett nuorena sankarina muistuttaa vaatimattomasti "vain" pidempää, raamikkaampaa Orlando Bloomia (muttei ikävä kyllä laulun ja tanssin puolella yllä päätähtikaksikon tasolle). Nautin valtavasti musikaalin ensimmäisestä näytöksestä näiden huippulahjakkuuksien esittämänä.
Synkemmästä toisesta näytöksestä huomasin nauttivani vähemmän. Edes musiikki ei enää kulkenut alkupuoliskon tarttuvuudella ja vaivattomuudella. Juonenkuljetus tuntui hätiköidyltä, ja minä kirjaa lukemattomana olisin kaivannut hahmoille ja tapahtumille lisää motivaatiota ja selvennyksiä. Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että tämä EI ole hyvä sovitus kirjasta. Oikeasti hyvän sovituksen pitäisi aueta myös kirjaa lukemattomalle, eikö? Minä toki ymmärsin tapahtumat, mutta perimmäiset syyt kunkin hahmon toiminnalle jäivät hämärän peittoon.
Never Forget - West End, 18.06.2008
Tämä oli mahtavan hyväntuulinen, tarttuva ilta. Tanssijat ovat lahjakkaita ja lavaefektit upeita. Jopa dialogi toimii. Nauratti.
Erikoismaininta Stephan Anellille, joka osoitti olevansa todellinen komedian nero. Tribuuttibändin "Jason"/ulkomaalaisvahvistus sai laukoa vitsejä, joista kaikki eivät lähtökohtaisesti olleet maailman hauskimpia, mutta tämä mies sai ne toimimaan jollakin käsittämättömällä megatasolla. Kilpailee Michael Ballin Hairspray -suorituksen kanssa. Mies saikin ansaitusti valtavat aplodit, vaikka hahmon ei ole tarkoitus olla show'n päähenkilö.
Kunpa juoni ei olisi täyttä huttua. Ja kunpa "Gary" (Dean Chisnall) ei kamppailisi oikean Garyn sävellysten korkeuden kanssa.
Esityksen "Robbie" tuijotti minua lavalta. Olen varma siitä. Minä nimittäin lopulta kohotin kulmiani: "Minuako katsot, häh?" - ja se selkeästi kohotti kulmiaan takaisin.
Jos esityksen pojat tähtäävät samanlaiseen elämäntapaan kuin TT tähtivuosinaan, se oli varmaan kutsu jäädä lavan ovelle odottamaan... mutta en jäänyt. :P
Les Misérables - West End, 23.06.2008:
Les Mis ON maailman paras musikaali. Tällä katselukerralla varmuuteni siitä vain vahvistui. Sen musiikki on upeaa ja käsikirjoitus täydellinen niin juonenkuljetuksen kuin sanoitustenkin osalta. Rakastan tapaa, jolla teoksen musiikilliset teemat kietoutuvat toisiinsa ja kertautuvat. Tästä musikaalista ei jää päähän soimaan vain yksi pakollinen hittibiisi, vaan kaikki kappaleet soivat päässä sekaisin ja rinnakkain, yksi kutsuu toisen soimaan, loputtomiin.
Show näytti ihmeen hyvältä myös toiselta parvelta. (Tästä päätellen 1. parvi lienee paras paikka katsoa tämä, vaikka yleensä suosin permantoa.) Alemmas ei saanut lippuja miehityksenvaihtoiltaan. Uuden miehityksen jatkava, mutta minulle uusi Valjean (Drew Sarich) on korkeine rock-tenoreineen ikävä kyllä aivan väärä mies päärooliin, mutta muu porukka toimii. Eniten ylistäisin AIVAN huippua Thérnadieria (Jimmy Johnston). Nyt mentiin kirkkaasti yli jopa 10-vuotis-DVD:n huippusuorituksesta. Kovasti pidin myös Cosettesta (Leanne Dobinson), joka lauloi korkean roolinsa ilman oopperatekniikkaa. Se on mahdollista. Tehkää perässä.
Vaikka tunnen juonen, minun ei ole mahdollista katsoa tätä itkemättä. Viimeistään lopun säe "come with me where chains will never bind you" saa minut murtumaan täysin. YRITIN hillitä itseäni (ei liene sivistynyttä nyyhkyttää teatterissa täyteen ääneen), mutta silti kyyneleet valuivat kaula-aukkoon asti. Mutta en ollut yksin. Ympäriltä kuului nyyhkytystä.
Marguerite - West End, 21.06.2008
Samat käsikirjoittajat kuin Les Misérablesissa. Eri säveltäjä. Lopputulos: sairaan hyvä juonenkuljetus ja sanoitukset (myös sanoitusten kääntäjä on sama kuin Les Misissä - minusta on makeeta, että tässä kääntäjää pidetään osana alkuperäistä tiimiä), mutta täysin mitäänsanomaton musiikki. Miksi näin?! Aargh.
Lisäksi olisin vienosti toivonut läpisävellettyä show'ta á la Les Misérables. Tässä musiikkinumerot näyttelevät perinteisempää roolia.
Todella hyvät esiintyjät. Huippuluokkaa. Vakava aihe ja rohkeita suorituksia. Esitys on varmasti aivan väärä valinta ihmisille, jotka eivät pidä Vakavasta Teatterista, vaan haluavat mukanalaulettavan musikaalin. Jos pitää myös Vakavasta Teatterista, tämä on musiikin heikkouksista huolimatta hieno esitys.
Suosittelen tähän täydestä sydämestäni päivälippuja, joita myydään kymmenestä alkaen lippuluukulla. Täydellinen näkymä, £25.
Hairspray - West End, 20.06.2008
Hairspray on minun kirjoissani kenties maailman tarttuvin musikaali. Se on niin hyväntuulinen ja toimiva, että siitä lienee vaikea tehdä huonoa versiota.
Tämä versio oli silti "vain" keskiverto. Vika on lähinnä esiintyjissä. Nuoret tähdet Leanne Jones (Tracy) ja Ben James Ellis (Link) jättivät minut aivan kylmäksi. Karismavajeesta kärsivä Jones vielä miten kuten menetteli, mutta jos minun pitäisi valita, lähdenkö kolmen viikon ankealle erävaellukselle arktisiin oloihin vai kuuntelen uudelleen Ben James Ellisin epävireistä laulua, joutuisin miettimään pitkän tovin. Nautinnon maksimoimiseksi mies myöskin näytteli kuin alakoululainen joulujuhlanäytelmässä. En tajua, miten tuollainen pääsee West End -lavoille.
Paljon pelastivat Michel Ball ja Ian Talbot Tracyn vanhempina. En tiedä, olenko koskaan nauranut teatterissa yhtä paljon. (En vähiten siksi, että yhteisessä numerossaan herrat taisivat mokata jotain, ehkäpä talloa toistensa varpaille. Tämän seurauksena varsinkin Talbotilta petti pokka ja esitys pysähtyi pitkäksi toviksi, kun sekä yleisö että esiintyjät ulvoivat naurusta. Ball ei auttanut asiaa improvisoimalla käsittämättömän hauskoja vuorosanoja, jotka vain lietsoivat näyttelijäkumppanin ja yleisön hysteriaa.)
Hmm. Antaisin tälle kuitenkin vielä toisen tilaisuuden. Esitys oli kuitenkin hyväntuulinen ja poistuin kappaleita hyräillen. Ehkä nuorilla oli huono päivä. Mieluiten silti odotan niin kauan, että nuoret esiintyjät vaihtuvat ensin.
Lord of the Rings - West End, 19.06.2008
Olen niin iloinen, että ehdin vielä nähdä tämän. Harvoin jos koskaan olen kokenut maagisempaa tunnelmaa. En voi kylliksi ylistää tätä Theatre Royal, Drury Lanen satumaista produktiota, joka nyt on surullisesti sulkenut ovensa. Se oli maailman kallein musikaalituotanto, mutta rahat eivät menneet hukkaan.
Istuin toisessa rivissä, mikä ei enää ollut aivan ihanaa näin valtavassa teatterissa. Koreografian kokonaiskuva hajosi. Toisaalta näin kyllä kaiken aivan läheltä - ja pääsin kokemaan elämäni intensiivisimmän tuulikone-elämyksen. Balrogin ja Gandalfin taistelun lämmin helvetintuuli on nimittäin niin voimakas, että sen kuulemma tuntee ylimmällä parvella asti. Tämä tarkoittaa sitä, että toisen rivin katsojien posket lepattavat, näkökenttä peittyy lentäviin paperilehtiin ja Balrog häämöttää AIVAN yläpuolella. Elämys oli niin kiihdyttävä, että valojen syttyessä ensimmäiset rivit kääntyivät silmät pyöreinä tuntemattomienkin lähimmäisten puoleen ja ylistivät esitystä nauraen ja pudistellen konfettia yltään. Se oli aivan mahtavaa.
Heikkouksia edelleen Frodon kurkkuääni (vaikka muuten hän on kieltämättä oikein hyvä - varsinkin läheltä totesin suorituksen taidokkuuden) ja Aragorn, joka laulaa rumasti eikä osaa miekkailla.
Wicked - West End, West End, 19.06.2008
Wicked on viime vuosien kuumin show, ja se näkyy niin teatterin ulkoasussa kuin lavallakin. Esiintyjät ovat huippujen huippujen huippuja. Alexia Khadime (Elphaba) ei ole vain hyvä. Hän on kevyesti Carey/Houston/Leona Lewis -hyvä, eikä tämä ole liioittelua. Lisäksi hän osaa näytellä äänellään ja kehollaan ja hallitsee lavaa karismallaan. Juuri hänenlaisiaan ovat West Endin parhaat yli-ihmiset. Myöskään Dianne Pilkingtonin Glinda ei jää kauas taakse. Oliver Tompsett nuorena sankarina muistuttaa vaatimattomasti "vain" pidempää, raamikkaampaa Orlando Bloomia (muttei ikävä kyllä laulun ja tanssin puolella yllä päätähtikaksikon tasolle). Nautin valtavasti musikaalin ensimmäisestä näytöksestä näiden huippulahjakkuuksien esittämänä.
Synkemmästä toisesta näytöksestä huomasin nauttivani vähemmän. Edes musiikki ei enää kulkenut alkupuoliskon tarttuvuudella ja vaivattomuudella. Juonenkuljetus tuntui hätiköidyltä, ja minä kirjaa lukemattomana olisin kaivannut hahmoille ja tapahtumille lisää motivaatiota ja selvennyksiä. Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että tämä EI ole hyvä sovitus kirjasta. Oikeasti hyvän sovituksen pitäisi aueta myös kirjaa lukemattomalle, eikö? Minä toki ymmärsin tapahtumat, mutta perimmäiset syyt kunkin hahmon toiminnalle jäivät hämärän peittoon.
Never Forget - West End, 18.06.2008
Tämä oli mahtavan hyväntuulinen, tarttuva ilta. Tanssijat ovat lahjakkaita ja lavaefektit upeita. Jopa dialogi toimii. Nauratti.
Erikoismaininta Stephan Anellille, joka osoitti olevansa todellinen komedian nero. Tribuuttibändin "Jason"/ulkomaalaisvahvistus sai laukoa vitsejä, joista kaikki eivät lähtökohtaisesti olleet maailman hauskimpia, mutta tämä mies sai ne toimimaan jollakin käsittämättömällä megatasolla. Kilpailee Michael Ballin Hairspray -suorituksen kanssa. Mies saikin ansaitusti valtavat aplodit, vaikka hahmon ei ole tarkoitus olla show'n päähenkilö.
Kunpa juoni ei olisi täyttä huttua. Ja kunpa "Gary" (Dean Chisnall) ei kamppailisi oikean Garyn sävellysten korkeuden kanssa.
Esityksen "Robbie" tuijotti minua lavalta. Olen varma siitä. Minä nimittäin lopulta kohotin kulmiani: "Minuako katsot, häh?" - ja se selkeästi kohotti kulmiaan takaisin.
Jos esityksen pojat tähtäävät samanlaiseen elämäntapaan kuin TT tähtivuosinaan, se oli varmaan kutsu jäädä lavan ovelle odottamaan... mutta en jäänyt. :P
torstai 1. maaliskuuta 2007
Do You Hear the People Sing
Do You Hear the People Sing? on teema, joka toistuu kahdesti musikaalissa Les Misérables. Ensimmäisessä inkarnaatiossaan se on Pariisin kapinallisten köyhien taistelulaulu ensimmäisen näytöksen loppupuolella. Toisen kerran se esiintyy koko musikaalin lopussa, ja silloin se saa minut nyyhkyttämään. Ennen kaikkea jälkimmäisestä syystä valitsin rivin koko blogini otsikoksi. (Viimeistään kohta "The chain will be broken and all men will have their reward" sulattaa minut melkein nytkin.)
Agnostikkokapitalistiksi minua miellyttää ihmeen paljon kristillinen rivi musikaalissa, jonka sankarit ovat sosialisteja ;D Mutta tässä ei kai ole mitään uutta. (Sitä paitsi sosialismi oli mielekästä 1800-luvun alun Ranskassa! Barrikadeille vain, jee! 2000-luvun Suomi on toinen maailma.)
1. näytös: Do You Hear the People Sing?
ENJOLRAS
Do you hear the people sing?
Singing a song of angry men?
It is the music of a people
Who will not be slaves again!
When the beating of your heart
Echoes the beating of the drums
There is a life about to start
When tomorrow comes!
COMBEFERRE
Will you join in our crusade?
Who will be strong and stand with me?
Beyond the barricade
Is there a world you long to see?
COURFEYRAC:
Then join in the fight
That will give you the right to be free!
ALL
Do you hear the people sing?
Singing a song of angry men?
It is the music of a people
Who will not be slaves again!
When the beating of your heart
Echoes the beating of the drums
There is a life about to start
When tomorrow comes!
FEUILLY
Will you give all you can give
So that our banner may advance
Some will fall and some will live
Will you stand up and take your chance?
The blood of the martyrs
Will water the meadows of France!
ALL
Do you hear the people sing?
Singing a song of angry men?
It is the music of a people
Who will not be slaves again!
When the beating of your heart
Echoes the beating of the drums
There is a life about to start
When tomorrow comes!
2. näytös: Finale
ALL
Do you hear the people sing
Lost in the valley of the night?
It is the music of a people
Who are climbing to the light
For the wretched of the earth
There is a flame that never dies
Even the darkest night will end
And the sun will rise!
They will live again in freedom
In the garden of the Lord
They will walk behind the plough-share
They will put away the sword
The chain will be broken
And all men will have their reward!
Will you join in our crusade?
Who will be strong and stand with me?
Somewhere beyond the barricade
Is there a world you long to see?
Do you hear the people sing?
Say, do you hear the distant drums?
It is the future that they bring
When tomorrow comes!
Agnostikkokapitalistiksi minua miellyttää ihmeen paljon kristillinen rivi musikaalissa, jonka sankarit ovat sosialisteja ;D Mutta tässä ei kai ole mitään uutta. (Sitä paitsi sosialismi oli mielekästä 1800-luvun alun Ranskassa! Barrikadeille vain, jee! 2000-luvun Suomi on toinen maailma.)
1. näytös: Do You Hear the People Sing?
ENJOLRAS
Do you hear the people sing?
Singing a song of angry men?
It is the music of a people
Who will not be slaves again!
When the beating of your heart
Echoes the beating of the drums
There is a life about to start
When tomorrow comes!
COMBEFERRE
Will you join in our crusade?
Who will be strong and stand with me?
Beyond the barricade
Is there a world you long to see?
COURFEYRAC:
Then join in the fight
That will give you the right to be free!
ALL
Do you hear the people sing?
Singing a song of angry men?
It is the music of a people
Who will not be slaves again!
When the beating of your heart
Echoes the beating of the drums
There is a life about to start
When tomorrow comes!
FEUILLY
Will you give all you can give
So that our banner may advance
Some will fall and some will live
Will you stand up and take your chance?
The blood of the martyrs
Will water the meadows of France!
ALL
Do you hear the people sing?
Singing a song of angry men?
It is the music of a people
Who will not be slaves again!
When the beating of your heart
Echoes the beating of the drums
There is a life about to start
When tomorrow comes!
2. näytös: Finale
ALL
Do you hear the people sing
Lost in the valley of the night?
It is the music of a people
Who are climbing to the light
For the wretched of the earth
There is a flame that never dies
Even the darkest night will end
And the sun will rise!
They will live again in freedom
In the garden of the Lord
They will walk behind the plough-share
They will put away the sword
The chain will be broken
And all men will have their reward!
Will you join in our crusade?
Who will be strong and stand with me?
Somewhere beyond the barricade
Is there a world you long to see?
Do you hear the people sing?
Say, do you hear the distant drums?
It is the future that they bring
When tomorrow comes!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
