Broadway-reissun satoa 2008

Elättelen toiveita siitä, että tänä viikonloppuna saisin vihdoin tänne jotain valmista New Yorkin musikaaleista. Aikataulu näyttää kerrankin sen verran väljältä. Homman ryhdistämiseksi ajattelin aloittaa erittäin lyhyillä yhteenvedoilla. Järjestys huonommasta parempaan.

(4) The Phantom of the Opera (02.04.2008): Ensielämykseni Broadwaylla oli hirveä. En ole ikinä nähnyt mitään näin huonoa ulkomailla! (Siis toteutukseltaan. Phantomin musa on taattua Webberiä, vaikka kokonaisuus ei kuulukaan suosikkeihini häneltä.) Ainoa valopilkku oli itse Phantom, joka oli aivan hyvä. Kaikki muut lauloivat kamalalla oopperatyylillä. Lavatoteutus näytti siltä, että oli ollut tosi hotti ja seksikäs viimeksi 80-luvulla. Volyymi oli aivan liian hiljainen. Mietin jo, onko koko reissuni ajanhukkaa! En suosittelisi kenellekään, paitsi ehkä musikaaleja inhoaville oopperafaneille.

(3) A Chorus Line (04.04.2008): Musikaalina ei millään lailla ikimuistoinen, mutta kokemuksena todella kiehtova. Broadwayn kulissien taakse sijoittuva teos tuo musikaalitähtien monilahjakkuuden esiin aivan uudella tasolla! Todella vahvat näyttelijänsuoritukset, muutama hyvä musiikinumerokin. Mutta en suosittelisi musikaalifanin ainoaksi elämykseksi ulkomailla enkä satunnaiselle katselijalle oikein ollenkaan. Siis niinku ainoana musikaalina.

(2) Mary Poppins (02.04.2008): Oli pakko pistää kaksi parasta järjestykseen, mutta todellisuudessa ne ovat aika tasoissa. Rent voitti paremman musiikin takia, mutta Maryn lavatoteutus oli parhaita ikinä näkemiäni! Aivan mahtavia taikatemppuja ja akrobatiaa, hyvät koreografiat ja uskomattomat laulajat. Materiaalin tuttuus ei haitannut liikaa. Toisaalta oli onni, että uusiin biiseihin oli lisätty haastavampiakin lauluhetkiä. Suosittelen kaikille vähänkin lapsenmielisille - ja kaikille todellisia huippuluokan musikaalisuorituksia arvostaville, jopa tosikoille. Tasokkaimpia koskaan näkemiäni esityksiä missään päin maailmaa.

(1) Rent (03.04.2008): Ei voi taistella vastaan. Rent on päässyt lempimusikaalieni kirkkaimpaan kärkeen. Mielestäni Larsonin sävellyksen kekseliäisyys ja monipuolisuus on täysin vertaansa vailla. Nappisuoritus. Hakkaa jopa Webberin. Nuhjuinen ja hivenen väsähtänyt lavatoteutus sopii teoksen teemoihin, joten sekään ei jäänyt kaivelemaan. Näin pitkään pyörineissä esityksissä esiintyjien taso vaihtelee enemmän kuin uusissa, mutta meille sattui onneksi hieno Mimi ja aivan huippuluokan Roger. En ollut päässyt samanlaisiin sfääreihin sitten 90-luvun Jesus Christ Superstarin. Suosittelen Rentiä missä tahansa muodossa kaikille hyvää musikaalimusiikia arvostaville, ja New Yorkin Rent on kaupungin instituutio. Ainoastaan melodraamalle allergiset saattavat ahdistua - mutta paljonko heitä musikaalifanien joukossa on? Hehe.

Rent (Remixed) - Duke of York's Theatre, 31.12.2007

1) Teos:
Musiikki - 5
Juoni ja käsikirjoitus - 3,5
Aihe ja tunnelma - 3,5

= 13 / 15
Rent on loistava musikaali. Se pääsee minun kirjoissani ehkä jopa kaikkien aikojen top vitoseen - ainakin satavarmasti top kymppiin. Jonathan Larson olisi tehnyt vielä ihmeitä, jos ei olisi kuollut nuorena.

Teoksen suurin vahvuus on musiikki. Se on kiinnostavaa, vaihtelevaa, tarttuvaa, ilmaisuvoimaista... ja sitä on valtavan paljon. Rent on lähestulkoon rock-ooppera, mutta välissä on kuitenkin sen verran vuorosanoja, ettei termi aivan istu. Tyylilajit vaihtelevat grungesta tangoon. Täydet pisteet.

Sanoitukset ja käsikirjoitus ovat hivenen epätäydellisempiä. Riimejä käytetään kyllä kekseliäästi, mutta aivan jokainen säe ei täysin istu esittäjänsä suuhun. (En esimerkiksi tajua, miksi Roger laulaa "Come back another day" - ei se AIDS mihinkään katoa, ja muu biisi kertoo siitä, mitä olisi voinut tapahtua ennen/ilman tautia.) Juoni tasapainoilee melodramaattisuuden ja koskettavuuden rajalla ja horjahtaa välillä väärälle puolelle. Ei kuitenkaan niin pahasti, että ahdistaisi. Kauneusvirheet on helppo ohittaa, koska kokonaisuus toimii.

Teemoiltaan Rent on kiinnostava, joskin... no, "saarnaava" ja "jankuttava" ovat sanoja, joita en tahtoisi käyttää, mutta. Boheemi taiteilijaelämä se vasta hienoa on. Ja kaikilla on AIDS, jonka kurjuudesta tiedottaminen oli 90-luvun alussa kenties relevantimpaa kuin 2000-luvulla.

(2) Toteutus:
Ohjaus + lavastus + efektit - 2,5

Tämän produktion pelkistetyn valkoista lavastusta on haukuttu, mutta minusta se oli ihan mukiinmenevä. Monessa muussa asiassa tämä "uudelleen miksattu" toteutus sitten menikin erittäin pahasti metsään. Miksi, miksi, miksi, voi MIKSI koko biisijärjestys on vedetty uusiksi niin, että juoni muuttuu epäloogiseksi ja sekavaksi?! Miksi biisien tempot ja tyylit on pitänyt muuttaa? Alkuperäisessä pitäytyminen olisi kannattanut. Sovituksia saa toki uudistaa, mutta rokkia ei tarvitse miksata eurojumputukseksi. Ikinä. Kiitos ja näkemiin.

Havaitsin selkeän johdonmukaisuuden: ne biisit, joita ei ollut muutettu, toimivat parhaiten. Esimerkiksi nimikappale Rent. Toinen ennallaan pidetty, Tango Maureen, oli musikaalin onnistunein hetki. (Biisiä, joka jo nimeltäänkin on tango, on luojan kiitos vaikea raiskata balladiksi tai teknojumpaksi.)

Miksei West Endiin voitu tuoda vain ihan perinteistä Rentiä ilman näitä järkyttäviä uudistuksia? Se olisi voinut menestyä. Koska Rent on hyvä. Tämän nähtyään yleisö pian unohtaa sen. Nyyh.

Olisin halunnut nähdä enkelimäisen Jay Webbin drag-kuteissa. Ei Angel ole mikään nahkahomo.


(3) Esiintyjät
Laulu - 3,5
Tanssi - 5
Näytteleminen - 2,5

= 11 / 15

Esiintyjät eivät olleet hullumpia. Laulutaidoiltaan parhaana loisti Francesca Jackson (Joanne). Kauas eivät jääneet Jessie Wallacen Maureen tai Jay Webbin Angel. Eivätkä oikeastaan muutkaan. Esityksen heikoin lenkki oli ex-Sugababe Siobhan Donaghy, joka lauloi ihan kivasti, mutta ääniala oli hivenen rajoittunut ja laulutapa maneerinen. Neidin tanssi ja näyttelijäntyö olivatkin jo aivan hirvittävää katsottavaa.

Kukaan ei näytellyt ihmeellisesti, mutta tanssille annan vitosen puhtaasti Oliver Thorntonin (Mark) ansiosta ja siitä hyvästä, etten kenties ole koskaan nähnyt mitään niin jumalaista kuin tämän esityksen Tango Maureen (kuva alla). Thorntonin balettitausta pääsi oikeuksiinsa niin maatajärisyttävästi, että tanssiparin odotti hylkäävän lesbouden kertaheitolla ja raastavan mieheltä vaatteet päältä.

Kreikkalaiselta jumalalta (rehellisesti sanottuna myös Tomi Metsäkedolta) näyttävä, pantterin sulokkuudella liikkuva, Phantom of the Operasta ja Les Misistä parhaiten tunnettu Thornton oli kieltämättä erikoinen valinta nörttimäisen Markin rooliin. Ohjaajalla oli uusi ja erilainen visio Markista. Ihan kiinnostavaa. Thornton irrotteli innokkaasti. Ehkä historiallisten sankareiden näyttelemiselle kaipaa välillä vastapainoa.


(4) Kokemus:
Laulut jäivät päähän soimaan - 4
Kokemus jäi mieleen elämään - 2,5
Tahdon nähdä uudelleen - 4

= 10,5 / 15

Rentin laulut jäävät totta kai päähän. Ne ovat niin mahtavia. Kokemus jäi mieleeni lähinnä siinä valossa, että odotan alkuperäisversion näkemistä kuin kuuta nousevaa. Se onneksi onnistuu huhtikuussa New Yorkissa.

Tahdon nähdä uudelleen -osastoon oli vaikea päättää pisteitä. Tahdon nähdä alkuperäisen Rentin tosi kovasti, mutta entä tämä? Päädyin keskiarvoa parempaan lukuun, koska minua ei oikeastaan tarvitsisi pakottaa aseella uhaten myöskään tämän remiksauksen uusintakierrokselle. Vaikka pahoja puutteita oli, vahvat esiintyjät ja perusvahva teos kantoivat.

----

Yht. 37p.

Kokonaisarvosana: *** ½