Musikaalimeemi... eiku mikä tää nyt oli?

Sain Mariannelta musiikkimeemin.Vastauksiksi päätyivät seuraavat viisi musikaalivideota. Kopsaan ne pääblogista, koska tämä on oiva tilaisuus esitellä Internetin ihmemaan tarjontaa musikaalifanille.

Sheridan Smith:Somewhere That's Green musikaalista Little Shop of Horrors. Olen kuunnellut tätä ihan älyttömästi. Videossa ei näy oikeastaan mitään, mutta äänen kuuleminen riittää. (Vaikka eihän Internetin äänentoisto välitä melkein mitään. Teatterissa jokaisesta pitkästä sävelestä tuli uskomattomat kylmät väreet.) Tiedoksi myös, että Smith itki kappaleen lopussa vuolaasti aitoja kyyneleitä, kuulemma joka esityksessä. Toivoisin, että ne näkyisivät videossa. Luokittelen tämän naisen ylimaallisen hyväksi. (Kunnon lauluosa alkaa johdannon jälkeen 1.27.)




Tähän videoon tykästyin täysin sattumalta. Laulaja on Alli Mauzey, joku Broadwayn Glindoista. Kappale Popular, musikaali siis luonnollisesti Wicked. Minusta tässä tytössä ruumiillistuu musikaalitähtien ylimaallinen lahjakkuus. (Pitch perfect on relevantti termi. Saati sitten nuo komediennen lahjat!)




Lee "Joseph" Mead & Connie "Maria" Fisher: All I Ask of You. Olen ollut pakotettu katsomaan tämän useaan kertaan yksinomaan Leen hypnoottisen esiintymisen vuoksi. Laulamaan hän on vain riittävän hyvä, ei laisinkaan ylimaallisen hyvä (vaikkakin livenä olin hiukan toista mieltä... mahtavat kylmät väreet), mutta tuon paremmin ei voi kappaleeseen eläytyä. Hän uskoo joka sanan. Jos joku sattuisi laulamaan minulle noin ja katsomaan noin, menettäisin tajuntani.




Äänentoistoltaan Internetin paras Les Misérables -toisinto: vuoden 2007 Broadway-tuotannon miehitys esittää TV-ohjelmassa kappaleet Bring Him Home (aika hyvä Valjean tää Alexander Gimanigi) ja finaalin, aka Do You Hear the People Sing (reprise). Finaaliosuudesta tulee lähes yhtä hyvät kylmät väreet kuin teatterissa, jos kääntää nupit kaakkoon. Lievä jenkkiaksentti tuntuu oudolta, mutta onhan heillä toki oikeus laulaa sillä. Tätä ei kyllä voi kuunnella usein, ettei teatterielämys mene pilalle. Mutta syksyn löytö.




Kun rehellisesti mietin tällä hetkellä eniten kuuntelemiani videoita (eli niitä peräänkuulutettuja syksyn hittejä), joudun myöntämään, että olen joutunut Lee-koukkuun. Olen tuijottanut alla olevaa videota to-del-la monta kertaa elääkseni uudelleen West End Liven 2008. Parempi osa on jälkimmäinen biisi Close Every Door (Lloyd Webberin parhaita sävellyksiä, minusta). Olin siis itse paikalla tässä suorituksessa, ja kun loppuräimäys alkoi (n.7.15), kylmät väreet olivat huimat. Varsinkin a cappella -kohdassa.

Tämä suosimani versio särkee kovissa äänssä (puiston äänentoistolaitteet eivät tod. särkeneet), mutta valitsen sen silti ylitse muiden, koska... tässä tapauksessa tarkat lähikuvat ovat selkeästi uskollista äänentoistoa tärkeämpiä. ;)

Ehdin äsken kehua Leen eläytymistä, mutta tämä on pohjanoteeraus. On silminnähden hemmetin vaikea eläytyä kuolemanvakavaan kappaleeseen, kun yleisö kirkuu sellaisissa kohdissa kuin "do what you want with me". Heh. Heh. (Vaikka se jatkuu "hurt me and laugh at me"!) Mutta jätkä iskee myös oma-aloitteisesti silmää yleisölle. Ei se edes yritä alkupuolella. Mut se on silti niin ihana...

Aargh. Olin onnellisen immuuni koko Lee-kuumeelle, ennen kuin näin jätkän livenä. Nyt harkitsen vakavasti, ehtisinkö vielä piipahtaa West Endissä ennen kuin se jättää Josephin roolin 10. tammikuuta. Tämmöistä meillä tällä kertaa.

Broadway-reissun satoa 2008

Elättelen toiveita siitä, että tänä viikonloppuna saisin vihdoin tänne jotain valmista New Yorkin musikaaleista. Aikataulu näyttää kerrankin sen verran väljältä. Homman ryhdistämiseksi ajattelin aloittaa erittäin lyhyillä yhteenvedoilla. Järjestys huonommasta parempaan.

(4) The Phantom of the Opera (02.04.2008): Ensielämykseni Broadwaylla oli hirveä. En ole ikinä nähnyt mitään näin huonoa ulkomailla! (Siis toteutukseltaan. Phantomin musa on taattua Webberiä, vaikka kokonaisuus ei kuulukaan suosikkeihini häneltä.) Ainoa valopilkku oli itse Phantom, joka oli aivan hyvä. Kaikki muut lauloivat kamalalla oopperatyylillä. Lavatoteutus näytti siltä, että oli ollut tosi hotti ja seksikäs viimeksi 80-luvulla. Volyymi oli aivan liian hiljainen. Mietin jo, onko koko reissuni ajanhukkaa! En suosittelisi kenellekään, paitsi ehkä musikaaleja inhoaville oopperafaneille.

(3) A Chorus Line (04.04.2008): Musikaalina ei millään lailla ikimuistoinen, mutta kokemuksena todella kiehtova. Broadwayn kulissien taakse sijoittuva teos tuo musikaalitähtien monilahjakkuuden esiin aivan uudella tasolla! Todella vahvat näyttelijänsuoritukset, muutama hyvä musiikinumerokin. Mutta en suosittelisi musikaalifanin ainoaksi elämykseksi ulkomailla enkä satunnaiselle katselijalle oikein ollenkaan. Siis niinku ainoana musikaalina.

(2) Mary Poppins (02.04.2008): Oli pakko pistää kaksi parasta järjestykseen, mutta todellisuudessa ne ovat aika tasoissa. Rent voitti paremman musiikin takia, mutta Maryn lavatoteutus oli parhaita ikinä näkemiäni! Aivan mahtavia taikatemppuja ja akrobatiaa, hyvät koreografiat ja uskomattomat laulajat. Materiaalin tuttuus ei haitannut liikaa. Toisaalta oli onni, että uusiin biiseihin oli lisätty haastavampiakin lauluhetkiä. Suosittelen kaikille vähänkin lapsenmielisille - ja kaikille todellisia huippuluokan musikaalisuorituksia arvostaville, jopa tosikoille. Tasokkaimpia koskaan näkemiäni esityksiä missään päin maailmaa.

(1) Rent (03.04.2008): Ei voi taistella vastaan. Rent on päässyt lempimusikaalieni kirkkaimpaan kärkeen. Mielestäni Larsonin sävellyksen kekseliäisyys ja monipuolisuus on täysin vertaansa vailla. Nappisuoritus. Hakkaa jopa Webberin. Nuhjuinen ja hivenen väsähtänyt lavatoteutus sopii teoksen teemoihin, joten sekään ei jäänyt kaivelemaan. Näin pitkään pyörineissä esityksissä esiintyjien taso vaihtelee enemmän kuin uusissa, mutta meille sattui onneksi hieno Mimi ja aivan huippuluokan Roger. En ollut päässyt samanlaisiin sfääreihin sitten 90-luvun Jesus Christ Superstarin. Suosittelen Rentiä missä tahansa muodossa kaikille hyvää musikaalimusiikia arvostaville, ja New Yorkin Rent on kaupungin instituutio. Ainoastaan melodraamalle allergiset saattavat ahdistua - mutta paljonko heitä musikaalifanien joukossa on? Hehe.