A Little Night Music - Garrick Theatre, 22.06.2009

Sanat ja musiikki: Stephen Sondheim
Käsikirjoitus: Hugh Wheeler
Perustuu Ingmar Bergmanin elokuvaan.
Ohjaus: Trevor Nunn


Hyvää:

Tämän musikaalin teksti on sanomattoman loistavaa. Varsinkin dialogi, mutta myös kappaleiden sanoitukset. Tältä osin teos lienee paras näkemäni - en ainakaan muista vertaistaan. Nauroin vähän väliä mahaani pidellen, huumori oli ihanan sysimustaa ja tarkkanäköistä. Täydellinen käsikirjoitus.

Tässä muutama IMDB:stä poimittu lainaus mahtavasta käsikirjoituksesta:

"For the past 11 months, although I am preparing to enter the ministry, I've been madly, hopelessly in love with my stepmother! Do you realize how many mortal sins that involves?"

"-You're a good wife, Charlotte. The best.
-That's a comforting thought to take to town with me, dear. It just may keep me from cutting my throat on the tram. "

"We have sinned! And it was a complete failure!"

Teos ei ole läpilaulettu, mutta kappaleet ja puhuttu dialogi lomittuvat erinomaisen luontevasti. Ei töksähtäviä siirtymiä.

Produktion miehitys on mahtavan monilahjakas. Yleensä jopa West Endissä helppo sanoa, kuka on enemmän laulava näyttelijä, kuka näyttelevä laulaja. Tässä esityksessä kaikista ei voinut. Olivat vaan niin hyviä.

Huippujen huippuina joukosta erottuivat Maureen Lipmanin vanha, elegantti kreivitär ja aidon ruotsalaisen Kaisa Hammarlundin kevytkenkäinen sisäkkö. Täydellinen brittiaksentti. Yritin tunnistaa joukosta ruotsalaista, mutta sisäkköä en edes epäillyt häneksi.

Sisäkön esittämä The Miller's Son on muodostunut biisisuosikikseni. Kansanmusiikkisävyinen, omaperäinen, ihana. Youtubesta löytyy tällainen versio. Näkemässäni produktiossa oli vielä parempi - vähemmän klassinen laulutyyli, nätimmät vaatteet ja lavasteet - mutta sitä ei löytynyt netistä.



Trevor Nunn on mahtava ohjaaja ja visionääri. Teoksen toteutus ja ohjaus ovat virheettömät. Aivan erityisesti haluan kehua lavastusta. Lavalla edessäni heräsi eloon epätodellinen juhannusyö. Koivuja ja keskiyön auringon kajoa, valkoisia pitsireunaisia kesämekkoja. Pohjoismaalaisena osasin todella arvostaa. Minuun, joka olin juuri jättänyt juhannuksen väliin ollakseni Lontoossa, iski akuutti koti-ikävä.

Ensimmäisen näytöksen loppu on loistava. Olen heikkona mahtipontisiin tauolle lähtöihin, joissa kaikki laulavat päällekkäin tulossa olevista asioista. Ryhmäbiisi "A Weekend in the Country" on massiivinen, maanisen energinen, hysteerisen hauskakin. Juuri näin pitää väliajalle lähteä. Pätkästä löytyi näköjään 10 minuutin nauhoitus Youtubesta, pelkkä ääni. Minusta se oli hauskaa kuunnella ja elää esitys uudestaan - esitystä näkemättömälle ei ehkä täysin avaudu.



Silmäni kyyneltyivät esityksen lopussa. Eivät niinkään liikutuksesta kuin tunnelman vuoksi. Olin syvällä esityksessä ja tunsin nähneeni jotain hienoa. Paras teatteri aiheuttaa sellaista. Sydän hakkaa ja rintaa puristaa. Siitä viimeistään sen tunnistaa.

Huonoa:

Näyttelijöistä heikoin oli Jessie Buckley. Laulu oli korkeissa äänissä pakotetun tuntuista, mutta ennen kaikkea ongelma oli vuorosanoissa, jotka artikuloituivat heikosti. Ehdin jopa miettiä, onko TÄMÄ se ulkomaalainen ruotsalainen. Eipä ollut. Toisaalta hahmon kuuluikin olla nuori ja kömpelö, joten näyttelijäntyö ei ollut lähelläkään kipurajaa. Erottui vain huipputaitavista kollegoista.

"Send in the Clowns" on lisätty jälkikäteen muuten valmiiseen musikaaliin, ja sen kuulee. Biisi tulee töksähtäen eivätkä sen sanatkaan oikein liity mihinkään. Lisäksi se on sävelletty armolliseksi ihmiselle, joka ei osaa laulaa. Hannah Waddingham osaa, joten kappale ei palvele häntä: hän ei todellakaan pääse loistamaan. Turhautti. (Toisaalta rooli todisti, että Waddingham osaa näytellä. Rooli oli 95% puhuttu ja vaati komediennen taitoja, enkä olisi voinut toivoa siihen ketään parempaa!)

Ei tässä paljoa huonoa ollut.


Kannattiko katsoa? Menisin uudelleen vaikka kymmenen kertaa. Loistava! Elämys pääsee ehdottomasti kaikkien aikojen top kymppiin, ehkä ylemmäskin.

(1) Teos:
Musiikki - 4 (Ei varsinaisesti kylmiä väreitä aiheuttavaa, mutta kekseliästä, vaihtelevaa, kaikkea intiimistä sykähdyttävän mahtipontiseen. Ja kokonaan valssia.)
Juoni ja käsikirjoitus - 5+ (Huippujen huippu!)
Aihe ja tunnelma - 5 (Ihana musta komedia.)
= 15/15

(2) Toteutus:
Ohjaus - 5 (En muuttaisi mitään.)
Lavastus + efektit - 5 (Ne ihanat koivut ja keskiyön auringon kajo!)
= 10/10

(3) Esiintyjät
Laulu - 4,5 (Suurin osa loistavia, vähennän puoli pistettä koska kaikki kai teoriassa voisivat olla täydellisiä, tai vaihtoehtoisesti joku yksittäinen voisi olla järisyttävän hyvä. Tai, no, ei vaan tuntunut ihan vitoselta.)
Tanssi/koreografia - 4 (Tässä ei tanssittu... Annan koreografiapisteet hahmojen liikkeistä lavalla ja kohtausten visuaalisesta suunnittelusta.)
Näytteleminen - 4,5 (Ks. laulu.)
= 14/15

(4) Kokemus:
Laulut jäivät päähän soimaan - 3 (Ei varsinaisesti tarttuva musikaali, mutta SO not the point.)
Tahdon nähdä uudelleen - 5 (Harmi etten voi, koska lopetti jo. Mutta Broadway-siirto on ilmeisesti tulossa. Ehkä siellä.)
= 8/10

(5) Bonuspisteitä:
Liikutuin ja henki salpautui - 2
Nauroin niin, etten saanut happea - 2
= vaikkapa 4

Yhteensä: vähintään 50 p. ==> VIISI TÄHTEÄ ja suositus täydestä sydämestäni.


Keskeiset näyttelijät (itselleni muistiin):
Frederick Egerman: Alexander Hanson (Nähty Margueritessa. Perushyvä.)
Anne Egerman: Jessie Buckley (Heikoin lenkki, tosi-TV-kilpailija, West End -debyytti.)
Henrik Egerman: Gabriel Vick (Lauloi, näyteli JA soitti selloa lavalla. Laulu ehkä näistä heikoin.)
Desirée Armfeldt: Hannah Waddingham (Spamalotin alkup. Lady of the Lake, nähty roolissa. Loistava laulaja ja näköjään myös näyttelijä!)
Madame Armfeldt: Maureen Lipman (Paras näyttelijäsuoritus. 10+)
Countess Charlotte Malcolm: Kelly Price (Erittäin perushyvä, ei tuttu.)
Count Carl-Magnus Malcolm: Alistair Robins (Perushyvä, ei tuttu.)
Petra: Kaisa Hammarlund (Aito ruotsalainen, hirmu hyvä.)

The Producers - Helsingin Kaupunginteatteri 23.10.2007

Tämä ei ole se puoliksi kirjoittamani arvostelu. Se odottaa edelleen viimeistelyään. Sen sijaan minulla oli junamatkalla aikaa kirjoittaa tämä toinen alusta loppuun.


Hyvää:

Tämä oli lähes kaikin tavoin todella loistava esitys. Etten sanoisi, että paras Suomessa näkemäni musikaaliversiointi. Näin The Producersin myös West Endissä joulukuussa 2006, eikä suomiversio kalpene Lontoon elämykselle oikeastaan missään. Bravo, HKT. Oikeesti. Viisi tähteä.

Erikoissupermaininta Esko Roineelle. Hänellä on hallussaan sekä täydellinen koominen ajoitus että loistava lauluääni. Hän hakkasi West Endin Maxin kymmenen-nolla ja teki jokaisesta vuorosanastaan kolme kertaa hauskemman kuin se olisi paperilla ollut. Ääni aiheutti jopa kylmiä väreitä. Erittäin loistavaa. Myös uuden tuttavuuden, Anna Maija Tuokon, Ulla-sihteeri oli mahtava, vaikkei ehkä aivan kyllin pitkä (tai sitten Leo oli liian pitkä - pituuseroa ei tullut tarpeeksi).

Sihteeristä puheen ollen: tämä esitys parantaa kirkkaasti Lontoon versiosta yhdessä asiassa. Ruotsi-viittaukset ovat suomeksi noin tuhat kertaa hauskempia! Se ei vaadi edes ponnistelua keneltäkään. Ne vain ovat hauskempia. Kyseessä on luonnonlaki.

Myös Lari Halmeen Carmen Ghia (ohjaajan avustaja) onnistui tekemään itsestään huomattavasti ikimuistoisemman hahmon kuin Lontoon kollegansa. En pidä kaikista käsikirjoituksen homovitseistä ja stereotypioista, mutta Halme toi hahmoon hauskoja lisäsävyjä ilmiselvien vitsien ulkopuolelta.

Kaiken kaikkiaan tässä The Producersissa on kaikki kunnossa: kauniit, elävää ajankuvaa luovat lavasteet ja puvut, näyttävät koreografiat, hyvä teksti, taitavat näyttelijät... En tiedä, pitäisikö sinänsä ajatella hyväksi vai huonoksi asiaksi, että elämys oli hyvin samantyyppinen kuin West Endissä. (Pitäisikö teattereilta odottaa enemmän omaa tulkintaa, onko formaattimaisuus kaiken pahan alku ja juuri?) Minä en kuitenkaan jaksa ahdistua niin kauan kuin myös rohkeita tulkintoja tehdään eikä jokainen näytelmä ole formaatti. Ainakin tämän teoksen kohdalla tutussa ja odotettussa pitäytyminen toimii niin erinomaisesti, että oksat pois. Lisää samanlaista, HKT. Tämä oli paras sitten 90-luvun Les Misérablesin.

(Huomautus: The Producers itsessään on makuasia. Minä nauroin, mutta toisten mielestä esitys olisi varmasti mauton ja vitsit huonoja. Eli vaikka kehunkin kaikkea toteutuksessa, en välttämättä suosittele itse teosta aivan kaikille korkeakulttuurin ystäville.)



Huonoa:

Tekstin harvoja puutteita: natsihahmo käänsi sanajärjestyksiään niin paljon, että kuuntelijaa alkoi jo ahdistaa ja ymmärtäminen vaikeutui. Lisäksi Risto Kaskilahti veti / oli ohjattu vetämään suorituksensa samaisena Hitler-fanina ajoittain niin yli, ettei minua enää naurattanut vaan ahdisti. Olin lähdössä kaivamaan poteroa suojakseni sylkiroiskeilta.

Olin hieman pettynyt myös Antti Timosen Leo Bloomiin. En siksi, että näyttelijässä olisi ollut mitään vikaa - päin vastoin! Paradoksaalista kyllä, hän oli liian hyvä, liian sulava, liian luonnollinen. Hän ei ollut nörtti. Hän pääsi aivan liian helposti elementtiinsä tanssi- ja laulukohtauksissa. Tämä johtunee ohjaajan visiosta, joka poikkesi totutusta. Bloom oli poikamainen blondi, ei silmälaseja. Yleensä (ainakin näissä uusissa versioissa) Bloom on ollut
tumma, nörtti ja silmälasipäinen. (Tummuus on loogisempi tie - hahmohan on juutalainen.) Eikö näyttelijälle voinut pistää edes silmälaseja tunnelmaa luomaan?

MUTTA bonusta herralle laulu- ja tanssitaidosta. Hän pääsi vaivattomasti jopa Til' Himin korkeaan säveleen, joka lienee tahallisesti niin korkea, että sen laulamisen pitäisi kuulostaa huonolta.

Santeri Kinnunen olisi voinut olla campimpi.


Suomennos:

Jukka Virtanen on sanataituri. Hän on luonut The Producersin kappaleisiin monen kielen sekoituksena riimivirtoja, joita ei voi kuunnella kuin hengästyneenä ja kateellisena. Aivan loistavaa. Suomessa ei ehkä ole ketään, joka pystyisi parempaan.

Laulusta Keep It Gay Virtanen ei kuitenkaan ollut saanut aikaan kaikkia sävyjä välittävää versiota: "Herttilei" on säkeistöjen loppuihin huomattavasti vaisumpi fraasi kuin alkukielen sanaleikki iloisuudesta ja homoudesta. Täydellistä ratkaisua tuskin oli olemassa, mutta itse olisin harkinnut sanan "gay" säilyttämistä riimeissä jollain lailla, koska se nykyään tunnetaan Suomessakin. Sekään ei toki olisi välittänyt sanaleikkiä, mutta "Herttilei" jäi viittaussuhteiltaan hataraksi.

Lisäksi korvaani pisti rytmimuutos kappaleessa I Wanna Be a Producer. I-wan-na-be-a-pro-du-cer on selvästi eri rytminen kuin tuot-ta-jak-si-nyt-mi-nä-tah-don. (Tavuja on kerta kaikkiaan eri määrä!) Oliko versiossa tuot-ta-jak-si-mi-nä-tah-don jotain sellaista vikaa, jota minä en heti huomaa? Ilmeisesti oli. Entä tah-toi-sin-niin-tuot-ta-jaksi tms? Rytmin muutos ei luonnollisesti häirinnyt alkuteosta tuntemattomia katsojia, mutta itseäni se ahdisti. Mielestäni tällainen on vihoviimeinen keino, jos mitään muita ratkaisuja ei ole. Tässä se ei vaikuttanut pakkoratkaisulta vaan omituiselta oikulta. (Panin myöhemmin merkille, että käsiohjelmassa laulun nimi on Nyt tuottajaksi mä tahdon. Lyriikat on ilmeisesti muutettu ohjelman painoon menon jälkeen. Päätös lienee tuotantoryhmän, ei ainakaan yksin kääntäjän.)

P.S. Onko copyright-kysymys, ettei nimeä The Producers voinut suomentaa? Sen olisi luullut olevan yksinkertainen tehtävä. "Tuottajat" olisi ollut ihan osuva nimi. Toinen vaihtoehto olisi ollut leffan vanha nimi Kevät koittaa Hitlerille. The Producers ei suomalaisille ole helppo äännettävä eikä muistettava.

Little Shop of Horrors - Ambassadors Theatre 13.07.2007

Sovellan uutta järjestelmääni käytäntöön.


(1) Teos:
Musiikki - 4,5
Juoni ja käsikirjoitus - 4,5
Aihe ja tunnelma - 5

Musiikki on tarttuvaa ja monipuolista. Sitä on paljon. Makaaberi aihe ja absurdi tunnelma ihastuttavat. Tästä olisi vaikea toteuttaa huonoa versiota, niin hyvä se on. Ihan lopusta en ole varma - pidän ehkä enemmän 80-luvun leffan onnelliseksi muutetusta versiosta. Siitä tippui puolikas.

(2) Toteutus:
Ohjaus + lavastus + efektit - 5

Pienen, intiimin Ambassador's Theatren produktio on nätti ja värikäs kuin nukkekoti. Keskeisiä tapahtumapaikkoja on vain kolme ja niistä yksi esiintyy vain kerran, mutta kaikki on lavastettu yksityiskohtaisesti pikkuiselle lavalle. Nykyään isot tuotannot luistelevat usein minimalismin tielle muka tyylin vuoksi, mutta luultavasti säästösyistä (kröhömchicagokröhöm). On hienoa nähdä, että pientä tehdään kunnolla. Animoitu kasvihirviö toimi.

Ohjaus on upea. Ei halpoja vitsejä. Ei kauhistuttavien yksityiskohtien pehmentelyä. Esitys on absurdia, sysimustaa komediaa, johon ei ole pelätty jättää vakavia hetkiä (Audreyn liikuttava Somewhere That's Green).


(3) Esiintyjät:
Laulu - 5
Tanssi - 3
Näytteleminen - 5+

Esiintyjät ovat loistavia jopa West Endin esitykseksi. Ryhmä on pikkuruinen: neljä päänäyttelijää, kukan ääni, kolme kuorotyttöä (joilla on tärkeä rooli, heitä kuuluukin olla kolme) ja muutama taustahenkilö. Kuorotytöt laulavat taidolla ja antaumuksella. Alistair McGowan Audreyn umpipahana poikaystävänä on pelottava ja riemastuttava. Parasta kaikessa on Sheridan Smith. Suomalainenkin yleisö saattaa tuntea hänet Subtv:n komediasarjasta Two Pints of Lager and a Packet of Crisps. Siitä ei kuitenkaan käy ilmi, miten mielettömän lahjakas tyttö on niin näyttelijänä kuin laulajanakin! Ei julkkisvieraiden, vaan oikean West Endin mittakaavassa. Hän laulaa kuin parhaat West End -tähdet ja näyttelee neljä kertaa paremmin. Täydellinen koominen ajoitus. Lopputulos on elämää suurempi.

Tanssi? Sitä ei ollut paljoa. Näytti vähiten treenatulta loisteliaan laulun rinnalla. Siksi tuollaiset keskipisteet.

(4) Kokemus:
Laulut jäivät päähän soimaan - 4
Kokemus jäi mieleen elämään - 3,5
Tahdon nähdä uudelleen - 3,5

Laulut jäivät päähäni soimaan kunnolla: ei vain yksi, toistuva pääsävelmä (monien musikaalien halpa temppu), vaan monta samaan aikaan, päällekkäin, sekaisin. Yhdestä tuli mieleen toinen, uudelleen ja uudelleen, koko illan. Niin sen kuuluu olla. Kokemus hengästytti koko illan. Montaa päivää se ei hallinnut mieltäni, mutta menisin ilolla katsomaan toistekin .

----

Yht. 44p.

---
(5) Bonukset:
Nauroin hysteerisesti - 5

Tästä on pakko antaa lisäpisteitä. En koskaan ole nähnyt mitään hauskempaa kuin Audreyn poikaystävän numero, jossa hän laulaa ammatistaan. (Yhtä hauskaa, varmaan joo. Mutten hauskempaa.) En halua paljastaa vitsiä, joten jätetään asia siihen, että nauroin koko viisiminuuttisen oikeasti niin, että meinasin tukehtua. (Vaikka itse tiesin vitsin ennalta.)

Kokonaisarvosana: 49p: *****

Tämä musikaali ansaitsee täydet viisi tähteä. Se on pieni helmi, joka saisi minusta pyöriä ikuisesti. Niin ei tule käymään, koska kyse on enemmänkin kulttihitistä. Tuotanto aloitti West Endin ulkopuolella ja on saavutus, että se yleensä pääsi Theatrelandiin asti. Näillä näkymin se pyörii lokakuulle ja siitäkin pitää iloita. Mutta - se ansaitsisi enemmän.