When Anne Met Jude <3

Have spent an hour obsessively doing my hair. Will be in 2nd row --> Jude Law will see me today. It won't mean anything to him, but he will.

Hamlet-aamuna tunnelma oli erikoinen. En ollut tietoisesti mitenkään hysteerisen täpinöissäni, mutta jotenkin vaan meikki ja hiukset ei sitten millään näyttäneet hyviltä. Kun asettelin otsatukkaa alusta asti neljättä kertaa, laskin yhteen yksi plus yksi enkä voinut kuin naureskella.

Sunnuntaisin useimmat teatterit ovat pimeinä, joten Theatreland on yleisesti ottaen kuollut ja autio. Wyndham'sin edessä oli kuitenkin kuhinaa, kun noudin miltei puolitoista vuotta sitten (!!) varatun lippuni. Minulla oli etuoikeutettu olo, kun kävelin pitkän, kateellisen perutuslippujonon ohi. Näytelmän kaikki esitykset on myyty loppuun jo kauan sitten. (Se myös siirtyy Broadwaylle myöhemmin tänä vuonna. Tämä selvisi pari päivää sitten.)

Onpa puolitoista vuotta muuten mennyt nopeasti. Paljon mikään ei ole muuttunut. Osapuilleen samat ihmiset kommentoivat silloinkin :)

Teatterissa oltiin todella tarkkoja lippujen noudosta. Ne piti oikeasti hakea ajoissa ja piti oikeasti näyttää ostettaessa käytetty luottokortti. Nämä varoitukset yleensä aina lukevat lippujen varausvahvistuksessa, mutta useimmiten lipputoimiston ihminen kysyy vain sukunimeä ja ojentaa liput. Mutta tää olikin vähän eri asia.

Minut on itse asiassa yllättänyt, MITEN paljon suositumpi Jude Law on kuin monet Lontoon teattereissa siipiään kokeilevat filmitähdet. Viime vuosina Christian Slaterin, Orlando Bloomin, Daniel Radcliffen, Josh Hartnettin ynnä muiden esityksiä ei todellakaan ole myyty loppuun etukäteen. Useimpiin on saanut puolen hinnan lippuja samana päivänä. Juden Hamlet-lipuista sen sijaan tapellaan verissä päin, eikä niitä ole saanut laillisia teitä enää ainakaan... kuukausiin? En itse asiassa tiedä, milloin tämä myytiin loppuun. En seurannut, koska mulla oli jo lippu.

Jude on siis suuren kaliiperin tähti, vaikkei olekaan onnistunut löytämään nappipäärooleja sitten 2000-luvun alun, jolloin varasti kaikki leffat sivurooleissa.

Teatterissa oli runsaasti muitakin naisia, jotka olivat selkeästi laittautuneet. Heidän rinnallaan tunsin itseni hillityksi ja tyylikkääksi. Onneksi britteihin voi luottaa siinä suhteessa. :P Minä olin ihan arkivaatteissa, meikannut vain vähän enemmän ja laittanut hiukset huolella.

Vieressäni istuneet naiset kysyivät minulta, tiedänkö, mistä näytelmä kertoo. Täysin tosissaan. Yritin olla pyörittelemättä silmiäni. Tanskan prinssi? Isä kuollut, äiti nainut sedän? Isän haamu? Kosto? Ei sanonut näille naisille yhtään mitään. En kehdannut kysyä, tiesivätkö edes, että tämä on Shakespearea. Tai, kuka Shakespeare on. Huhhuh.

Tuntui äkkiä erittäin tärkeältä, että minua ei sekoitettaisi pelkästään Juden vuoksi paikalle tulleisiin pimuihin. Minä tunnen Shakespeareni! Olen käynyt Globessa jo vuosia ja rakastanut, rakastanut, rakastanut sitä. Katson kaikki eteen sattuvat Shakespearen näytelmät.

Toivottavasti näytin sen verran asialliselta, että minussa oli jotain uskottavuutta. En tiedä.

Jude Law saw me today. Totally.

He looked me straight in they eye at "frailty, thy name is WOMAN", paused for the longest time and only looked away when I couldn't keep a straight face anymore. (Cue audience laughter.)

I'm sure he does it to a random person every night, but today it was ME. He happened to stop on the stage directly in front of me for that part. Surreal.

I can die happy now.

I'll not state the obvious re: mr. Law's looks. I will tell you two things that might or might not be more interesting.

(1) I have seen my share of West End standard Shakespeare by now, and Jude Law can speak verse with the best of them. It is all too easy to go wrong and start RECITING and over-articulating (which this production's Laertes and ... Read moreOphelia did, not a fan), but Jude got it 110% right. He was natural, conversational, funny, able to talk fast and change his tone in the middle of a sentence. Not the SLIGHTEST hint of a celebrity guest trying to keep up with others.

(2) This doesn't really come across on screen (or hasn't to me anyway), but on stage, mr. Law is amazingly graceful and athletic. Not something I was expecting. Mesmerizing.

Ok, before bed, I can't resist stating the obvious. This is how my subconscious put it during the play:

I suppose the genetic lottery was at some point bound to create someone who looks perfect from all angles. It makes sense, really, depressing as it may be for the rest of us.

You CAN film someone from only the good angles, but in this case the filmed image doesn't even do justice. FYI.

Njoo. Siinä varmaan tärkeimmät esityksestä tämän blogin tarpeiksi. Ihan aluksi oli hetkittäin hankalaa keskittyä sanoihin, kun Jude oli lavalla. Oli jotenkin niin epätodellista... sitä unohtui katselemaan ja unohti kuunnella, mitä se sanoi. Hyvin nopeasti pääsin kuitenkin yli tästä, totesin hänet loistavaksi Hamletiksi ja nautin esityksestä siinä missä kaikesta Shakespearesta. Lisäbonuksella.

Show loppui klo 18.15. Pyörin vähän aikaa takaovella, kunnes Jude tuli sinne jakamaan nimmareita, mutta se oli hirmuinen ja masentava sirkus. Jude hymyili huomattavan etäisesti ja toisteli mekaanisesti "kiitos käynnistä". Lavalla se oli ollut elossa ja näyttänyt nauttivan olostaan, ja kumartaessaan se oli hymyillyt aidon onnellisen oloisesti. Nyt se oli ihan eri ihminen. Jengi meni ihan sekaisin, huusi ja tungeksi. Katselin vähän aikaa kauempaa ja totesin, että paras kunnianosoitus tuon luokan tähdelle on kiertää se kaukaa ja olla pyytämättä mitään helvetin nimmaria. Sitä ei voi ilahduttaa menemällä selittämään, miten nautti esityksestä. Lähdin pois.

Loppuillan pidin vapaata. Olisin kai voinut mennä leffaan tai jotain, mutta notkuin kaupungilla ja menin varhain hotellille. Olin netissä, rentouduin ja menin aikaisin nukkumaan.

Kyseessä ei nyt ole musikaali, mutta...

Regent's Parkin kesäteatterin Shakespeare-kappale on tänä kesänä Much Ado About Nothing!

Jee, jee, jee! Elämä hymyilee. Ihana Much Ado About Nothing, tuo ehdoton lempishakespeareni ja varmaankin myös lempinäytelmäni. (Tänä kesänä on oikea runsaudenpula: toinen päänäytelmä on Oscar Wilden hurmaava The Importance of Being Earnest. Onneksi ei kuitenkaan tarvitse valita, koska Wilde saa ensi-iltansa vasta heinäkuussa. Ja toki Much Ado olisi voittanut.)

Much Ado on monella tapaa ihana. Shakespeare rikkoo siinä kaavoja. Kyseessä on perinteinen kahden pariskunnan kuvio, joita kirjoitetaan yhä ja tullaan varmasti kirjoittamaan maailman tappiin - mutta B-juonen melodramaattinen nuoripari saa kerrankin soittaa toista viulua A-tarinan koomisille rakastavaisille eikä päinvastoin. Moderni, sanavalmis Beatricekaan ei joudu äkäpussina kesytettäväksi, vaan miehet lankeavat hänen jalkoihinsa. Näytelmän herkullinen dialogi osoittaa, ettei tilannekomedioiden pikkunäppärää sanakikkailua ole keksitty ihan eilen. (En ole ihan itse keksinyt kaikkia huomioita. Opiskelin tätä(kin) näytelmää Glasgow'ssa. Antoisia, antoisia luentoja. Oi niitä aikoja.)

On erityisen hätkähdyttävää, että Beatricen ja Benedickin A-tarina toimii täysin ajasta ja paikasta riippumatta. Siinä ei ole yhtään aikasidonnaista elementtiä. Ihmiset suojautuvat yhä pettymyksiltä tunteensa tukahduttamalla, ja seksuaalinen jännite purkautuu kinasteluna. Ihmiset voisi vaikka tänään huijata rakastumaan täsmälleen samalla metodilla... ja uskon vahvasti, että juoni monessa tapauksessa toimisi oikeasti.

Harmi, ettei Claudion ja Heron melodramaattinen B-juoni (jossa maineen menetyksen korjaamiseksi ryhdytään romeojajuliamaisiin ääritekoihin) toimi nykyajassa oikein millään tasolla ilman suuria juonellisia muutoksia. Muuten Much Ado olisi ainutlaatuisen ajaton Shakespeare.

Beatricen ja Benedickin tarina puhuttelee minua syystä tai toisesta. Meinaan alkaa itkeä ilosta, kun ne luopuvat suojamuureistaan ja uskaltavat rakastaa... loppujen lopuksi niin naurettavan pienestä rohkaisusta. Awwww. Syystä tai toisesta eläydyn vahvan henkilökohtaisesti ja syvän liikuttuneena tähän hypoteettiseen sisäisen sulamisen tunteeseen. Kertooko tämä sitten Shakespearen universaalista tarkkanäköisyydestä vai pelkästään minusta ihmisenä? (Oletettavasti molemmista.)

Jos joku ei ole vielä nähnyt Kenneth Branaghin ihanaa leffaversiota (1993), kannattaa katsoa ja heti. Onnistuneimpia Shakespeare-filmatisointeja. (On näköjään myös Youtubessa.)

(Tarvitsen enää (a) Benedickin, (b) ihmiset, jotka toteuttavat huijauksen. Sitten voin elää elämäni onnellisena loppuun asti. Mutta tämän näkeminen Lontoossa tekee minut jo astetta onnellisemmaksi. Olen odottanut tätä vuosia.)